Terveelliset herkut hyppää mukaan!

Hei kaikki Fitfashioniolaiset (apua miten vaikea sana!) bloggaajat ja lukijat! Minä – Tiina 35v. 2-vuotiaan pienen pojan äiti hyppään mukaan bloggaaja-remmiin! En ole mikään kilpaurheilija, enkä kisoihin valmistautuva fitness-mimmi. Olen jo pitkään lukenut taustalla Fitfashionin blogeja ja koska täältä on löytynyt itselleni paljon mielenkiintoista luettavaa, toivon että omien postausteni takaa löydän myös jotain annettavaa sinulle.

tiina2

Hieman taustaa minusta. Olen aina ollut kiinnostunut ruoalaitosta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Mietin aikoinani jopa ryhtyväni kokiksi, mutta pitkät ja (huonot) työajat ajoivat minut sitten aivan toiselle alalle, ruoka jäi kuitenkin harrastukseksi – ja kukapa sitä kovin pitkään syömättä pärjäisi? 🙂

Asun Keski-Suomessa ja kiireisen työn ohella kirjoittelen blogia, mutta sen ohella tuuletan mieltä käymällä kuntosalilla ja lenkkeillen. Ilmojen lämmettyä toivon myös pääseväni työmatkapyöräilyn pariin. Lapsen myötä aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota ravintoon. Pelkäksi parsakaalin ja kanan puputtajaksi minusta ei ollut (sori kisadieettiläiset) joten vilkas mielikuvitus on laittanut aivonystyrät hyrräämään ja blogiin on kertynyt jo melkoinen läjä terveellisiä herkkuja – niin suolaisia kuin makeita reseptejä. Kaikki reseptit löytyvät muuten tuolta RESEPTIT- välilehdeltä, käys katsomassa! Terveellinen ruokavalio ei missään nimessä ole tylsää! Pyrin välttämään sokeria, lisä- ja säilöntäaineita, sekä valkoista vehnää. Mukana on myös paljon reseptejä vegaaneille ja gluteenia vältteleville.

Paras palkinto minulle blogin kirjoittamisesta on ollut ne kerrat kun joku on kertonut kokeilleensa minun reseptejä ja vielä pitäneensä niistä 🙂

Jei, tässä eka viesti! Minulle saa mielellään laittaa toiveita postausten suhteen! Minkälaisia reseptejä sinä toivoisit lisää?

Terveelliset Herkut

3 vastausta artikkeliin “Terveelliset herkut hyppää mukaan!”

  1. hei mahtavaa saada sun blogi tänne myös! oon ite viimeaikoina innostunut leipoon terveellisempiä herkkuja, joten kiva löytää täältä reseptejä kokeiluun. 🙂 aina oon tykänny leipoo, mutta nimenomaan niiden perinteisten (suurien) voi- ja sokerimäärien kans. Ne ei oo pitemmän päälle ja usein käytettynä kovin kivoja kropalle, niin oon vähentäny hirveesti leipomista ja se harmittaa. Tai siis harmitti, kunnes tajusin että ehkä herkkuja saa leivottua terveellisemmin ilman että ne maistuu kauheilta! Suklaa-avokado-vanukas sen jo todisti että hyvää saa ilman sokeriakin. 🙂 Tervetullut oot siis tänne!

    • Kiitos ihanasta kommentista! Totta, että voi, sokeri ja rasva ovat karkeasti yleistäen aina mukana perinteisissä leipomuksissa, mutta onneksi kaikkea voi soveltaa ja muokata terveellisemmäksi. Toivottavasti inspiroidut resepteistä ja pääset taas leipomaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta