Uunissa paistettu Mango ”cheesecake”

*Kaupallinen yhteistyö Bonne Juomat Oy

Jos saisit valita yhden ruoka-aineen mukaasi autiolle saarelle mikä se olisi? Luultavasti Bonnen mangosose, sanoisin tällä hetkellä. Löysin Bonnen soseet reilu pari vuotta sitten, jonka jälkeen paluuta entiseen ei ole ollut – siitä asti Bonnen mangososetta on ollut jääkaapissani, aina ja joka päivä. Ostan sitä varulta aina kaupasta pari tölkkiä, ettei vain pääsisi käymään tilannetta, että se pääsisi loppumaan. Se kuuluu sinne jääkaappiin, kuin valot, sitä on oltava.

Jos palataan ajassa pari vuotta taakse päin oli hetki kun oma pieni vauvani aloitteli maistelemaan ensimäistä kertaa kiinteitä ruokia. Yksinkertaisia makuja, soseuttua porkkanaa, bataattia, banaania, omenaa ja esimerkiksiä mangoa. Soseuttelin vauvalle juureksia ja hedelmiä, mutta mangoa ei tainut siihen vuoden aikaan olla juuri kaupoissa tarjolla. Katselin vauvojen pilttipurkkeja ja harmikseni totesin, että vauvojen soseista esim juuri mangosta  vain 1/3 osa on mangoa ja loput tärkkelystä ja vettä. Hillo hyllyjä kierrellessäni taas sain todeta epätoivokseni että ne sisältävät järkyttävät määrät sokeria… kunnes käsiini osui Bonnen soseet,. Valikoimaa riittää; mangoa, omenaa, banaania, aprikoosia, persikkaa, mansikkaa, mustikkaa, luumua jne. JA MIKÄ PARASTA niiden ainesosaluettelo on varsin lyhyt! Bonnen mangosose, sisältää: mangoa!! Ei mitään muuta.

Siitä lähtien soseista, ja erityisesti mangosta tuli vauvan, mutta myös minun suosikki. Mangosose sopii mielestäni lähes kaikkeen, toki se on ihanaa sellaisenaan, mutta puuron päällä, rahkan seassa, jogurteissa..you name it.

Ja tällä kertaa olkoon tämä ylistyshuutoni mangolle; terveellistä mango juustokakkua, uunissa paistettuna. Uunissa paistetut juustokakut sisältävät paitsi voita, kermaa (ranskankermaa), ja tuorejuustoa..jos nuo kaikki otetaan pois, mitä laitetaan tilalle???

20150828_190636

20150828_185829

Uunissa paistettu New York style Mango Cheesecake

Ainekset:

  • Pohja:
  • 1 dl kookosöljyä
  • 1 dl kookospalmusokeria
  • 1 muna
  • 2,5 dl Speltti-jauhoja (halutessasi gluteenittoman pohjan, korvaa spelttijauhot esim 1/2 riisijauhoja ja 1/2 maissijauhoja)

 

Täyte

  • 300g rasvatonta raejuustoa
  • 400g rahkaa
  • 2 munaa
  • 1 dl koivusokeria
  • ripaus vaniljajauhetta
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 1 dl Bonne mangososetta

Sekoita pohjan ainekset tehosekoittimella. Vuoraa 24cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja öljyä reunat kookosöljyllä. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin, siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Sekoita raejuusto tehosekoittimessa mahdollisimman sileäksi, lisää rahka, kananmunat, makeutus, mango sekä perunajauhot. Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa (kiertoilma) n. 35 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä ainakin tunti ennen kuin irrotat kakun irtopohjavuoasta. Tarjoile mangososeeen kera.

 

20150828_185842

Terveelliset Herkut

14 vastausta artikkeliin “Uunissa paistettu Mango ”cheesecake””

  1. Olen aina miettinyt näiden terveellisten ohjeiden kohdalla noita kookospalmusokereita ja koivusokereita. Eivätkös ne ole yhtälailla sokeria? Mietityttää vähän kun ohjeessa on yhteensä 2 dl jotakin ainesta joka on nimeltään kuitenkin sokeri. Yritän juuri päästä sokerikoukusta eroon, olisiko mitään vinkkiä millä nuo voisi korvata saman koostumuksen aikaansaamiseksi? Maku varmastikaan ei ole yhtä makea muta sillä ei niinkään ole väliä. Helppiä kaivataan;)

    • Hyvä kysymys! Sokerikoukku on tosi viheliäinen kaveri ja olen kyllä kärsinyt siitä itsekin useat kerrat! Olen näistä makeutuksista aiemmin aina välillä kirjoitellutkin, mutta voisi tosiaan kirjoittaa useamminkin kun uusia lukijoitakin on tullut mukaan. Käytän paljon resepteissä makeuttajana medjoul-taateleita tai banaania (mitä mustempi ja kypsyneempi, sitä makeampi). Toisinaan kuten tässä reseptissä olen sitten käyttänyt muita makeuttajia kuten kookossokeria, joka valmistetaan siis kookoksesta, kuten mm. kookosöljykin. Kookospalmusta saatava nektari keitetään kasaan ja siitä saadaan tätä kookospalmusokeria. Käytän sitä sen luonnonmukaisuutensa takia + sillä on alhaisempi glykeeminen indeksi kuin tavallisella sokerilla, eli ei nosta verensokereita yhtä helposti. Haluan käyttää ja antaa vaihtoehtoja myös muihin luonnollisempiin makeuttajiin, usein resepteissäni saattaakin vilahtaa vaahterasiirappi, agave-siirappi, riisi-siirappi, stevia, hunaja ja tämä kookospalmusokeri joita voi käyttää vaihtoehtoisesti. Koivusokeri on itsellekin aika uusi tuttavuus näin leivontakäytössä, mutta se on siis toiselta nimeltään xylitolia. Lisäksi olen tässä testaillut erytritolia, eli hedelmistä saatavaa sokerialkoholia (myydään myös nimellä karppisokeri). En omassa käytössä ole halunnut jumiutua yhteen makeuttajaan, vaan käytän aina vaihdellen näitä eri vaihtoehtoja, pyrkien toki käyttämään makeuttajia mahdollisimman vähän. Maku näissä leivonnaisissa voi sellaiselle joka käyttää paljon tavallista sokeria tuntua yhtäkkiä kokeiltuna hyvinkin ”mauttomalta” mutta kun sen valkoisen sokerin saa jätettyä pois alkaa makuaisti taas herätä ja huomaa kuinka äklömakeaa monet esim. perus jogurtit ovatkaan.

    • Meillä on nyt aloitettu sokeriton ruokavalio tytön hampaitten takia ja ainoa ”terveellinen” sokeri mitä lääkäri suositteli käytettäväksi oli koivusokeri.

    • Xylitol eli koivusokeri on kyllä hyvä korvike valkoiselle sokerille, suuria määriä sitä ei kannata kerralla syödä laksatiivisten vaikutusten takia! Olen kirjoitellut aiemmin sokerin korvikkeista, vaihtoehtoja löytyy onneksi tänä päivänä paljon. Ja ainahan sen ei tarvitse olla ns. ”terveellinen sokeri” millä korvataan, vaan hyvin kypsyneet banaanit ja taatelitkin siinä missä muutkin kuivatut hedelmät (ilman lisättyä sokeria) ajavat asiansa hyvin! 🙂

  2. Kakku vaikuttaa taivaalliselta, mutta koivusokeria en omista. Pystyisiköhän sen korvaamaan stevialla?

    • Hei kyllä pystyy korvaamaan myös stevialla. Täytteessä voi periaatteessa käyttää muitakin itselle sopivia makeuttajia, kuten hunajaa, kookospalmusokeria, vaahterasiirappia, erytritolia ym. kannattaa vain olla tarkkana paistoajan kanssa sillä varsinkin siirapit voivat kuumeta nopeammin ja siten kärähtää, myös kookospalmusokeri ym. voi hieman vaikuttaa tuon täytteen väriin, tehden siitä enemmän ruskean.

  3. Kiitos vastauksesta! Olisi tosiaan uudempana lukijana mielenkiintoista lukea vaikka kokonainen postaus erilaisista luonnollisista makeuttajista 🙂 Täytyypä perehtyä asiaan ja koittaa reseptiä!

    • Kiitos, otetaan toive korvan taakse, voisin kyllä tehdä oman postauksen makeuttajista!

  4. Oli ihan superhyvää! Kiitos mahtavasta reseptistä, tätä kakkua tulen tekemään toistekin 🙂

  5. Heippa! Testasin tätä ja oli kyllä hyvänmakuinen, ehkä makeutta saisi olla täytteessä enemmän omaan makuun ja laitoinkin lisäksi steviaa 🙂 Olen melko kokematon kokki ja leipuri, enkä tiedä johtuko tämä huonosta irtopohjavuoasta vai omasta kömpelyydestä. Minulla nimittäin uunin pohjalle valui kookosöljyä melko reilustikin vuoan ja uuniritilän läpi, aiheuttaen sankan savupilven ja käryn kotiin… Uunin pohjalle jäi myös muistot tästä 😀 Mutta hyvä resepti kyllä, erityisesti pohja kakussa on hyvin maukas, saas nähdä mitä muut maistajat sanovat 🙂 Kiitos reseptistä!

    • Kiva kuulla, että maistui! Makeuttahan voi lisäillä jos tuntuu ettei ole riittävästi 🙂 minä laitoin aika runsaalla kädellä tuota mango-sosetta palasen päälle, niin siitä tuli kivasti lisää makeutta! Mutta voi ei tuota valutusongelmaa! mulla ei kyllä valuttanut yhtään..oiskohan irtopohjavuoka päässyt jotenkin löystymään, kun kyllähän sen pitäisi ihan tiivis olla? Mulla kyllä kävi kerran niin että laitoin epähuomiossa irtopohjan ylösalaisin ja silloin falskas uuniin täytteet.. Toivottavasti sait uunin puhtaaksi!

  6. Resepti ja kuvat vaikuttavat enemmän kuin lupaavilta!
    Jos ei voi sietää kookosöljyä, millä sen korvaisi? Maistuuko se kookossokeri myös kookokselta?
    Kiitos, jos jaksat vastata!

    • Kookossokeri ei mielestäni maistu kovinkaan kookokselta, enemmän ruskealta/fariinisokerilta, siinä on aika kiva paahteinen maku. Kookosöljyn voit korvata myös tavallisella öljyllä, se tosin voi tehdä lopputuloksesta helpommin murenevan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta