Banoffee raakakakku

Tuntuu että aloitan aina nämä viestit se on taas perjantai, mutta siltä se välillä tuntuu. Viikot hujahtavat ohi sellaisella vauhdilla että hyvä kun mukana ehtii pysyä 🙂 Onko sulla jotain suunnitelmia viikonloppuun? Omissa suunnitelmissa siintää toivonmukaan rauhallinen viikonloppu perheen kesken. Meinaan sytyttää paljon kynttilöitä, haravoida, ulkoilla ja löhöillä.

Pari viimeistä viikonloppua on mennyt vähän eri merkeissä. Meidän rakas kissavanhus lähti toissa viikonloppuna lopullisesti vihreämmille maille. Jäähyväiset olivat odotetut mutta silti se on kova paikka luopua perheenjäsenestä. Rakas Huttu-kissa tuli meille Mikkelin eläinsuojan kautta ystävänpäivänä 14.2. vuonna 2003, se oli silloin arviolta 3-4 vuotias, löytökissasta kun on mahdotonta sanoa ikää muuta kuin hampaista arvioimalla. Kauan ehti siis Huttu olla osa meidän elämää, no toinen kissa Tähtisumu on vielä meidän ilona.

Viime viikonloppuna (ehkä Instagramin seurailijat huomasivatkin) tuli käytyä Vuokatin vaellus ystävien kera, joka oli aivan järjettömän kivaa! Haasta itsesi kunnolla – tapahtuma oli hyvin organsoitu ja sai ainakin minut haastamaan itseni 20 kilometrin vaellukselle. Oli hieno kokemus ja aivan mahtavat maisemat! Tämän viikonlopun haluan vain olla rauhassa kotona sillä kulunut työviikko on ollut järjettömän raskas.

Tämä täyteläisen kinuskisen kermainen banaaniraakakakku sopii mielestäni täydellisesti tähän fiilikseen.

20150918_084907

20150918_084922

Banoffee raakakakku

Pohja

  • 2 dl parapähkinöitä
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 5 medjoul-taatelia
  • ripaus suolaa
  • 0,5 dl kookosjauhoja

Täyte1

  • 3 dl cashew-pähkinöitä liotettuna
  • ripaus vaniljajauhetta
  • 2 banaania (mitä tummempia ja kypsempiä sitä makeampia)
  • n. puolikkaan sitruunan mehu

Täyte2

  • 1 tölkki kookoskermaa
  • ripaus vaniljajauhetta
  • 5 taatelia
  • 1 rkl vaahterasiirappia

pinnalle

  • 1 banaani
  • kaakaonibsejä
  • raakakaakaojauhetta
  • vaahterasiirappia

Valmista pohja sekoittamalla kaikki pohjan ainekset tehosekoittimessa, poista medjoul-taateleista kivet. Jos käytät kuivattuja taateleita liota niitä hetki vedessä. Painele pohja irtopohjavuokaan (käytin 20 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa), käytä pohjalla leivinpaperia.

Valmista täyte 1. Liota cashew-pähkinöitä miel. yön yli vedessä, tai vähintään 3 tuntia. Sekoita täytteen 1 ainekset tehosekoittimessa ja kaada seos pohjan päälle. Nosta vuoka hetkeksi jääkaappiin.

Valmista täyte 2. Säilytä kookoskermaa/kookosmaitoa jääkaapissa, Jos käytät kookosmaitoa, käytä vain jähmettynyt osa. Lisää muut ainekset sekaan ja sekoita tehosekoittimessa sileäksi. Kaada seos täytteen 1 päälle ja nosta kakku jääkaappiin jähmettymään vähintään 2-3 tunniksi.

Irrota kakku irtopohjavuoasta, ripottele pinnalle raakakaakaojauhe. Leikkaa ja asettele banaanit kakun pinnalle, lisää vielä kaakaonibsit ja halutessasi tilkka vaahterasiirappia banaanien päälle. Nauti.

Terveelliset Herkut

5 vastausta artikkeliin “Banoffee raakakakku”

  1. Otan osaa Hutun menetyksen johdosta :'( Kyllä se koville ottaa kun joutuu rakkaasta lemmikistään luopumaan.

    Saako kookoskermaa ja kookosöljyä tavallisista ruokakaupoista? Ja mitä tuo vaniljajauhe on?

    • Kiitos! Näinhän se on..onneksi on rakkaat muistot.
      Kookosöljyä on kyllä tänä päivänä hyvin saatavilla jo isompien ja vähän pienempienkin ruokakauppojen valikoimissa. Kookoskermaa löytyy myös monelta eri valmistajalta, kookoskerman voi myös korvata kookosmaidolla (säilytä sitä jääkaapissa ja käytä vain jähmettynyt osa). Vaniljajauhe on puhdasta vaniljaa jauhettuna (vaniljasokeri sisältää vain pienen osan vaniljaa ja paljon sokeria, vaniliinisokeri on vain aromia ja sokeria). Vaniljajauhetta löytyy myös isompien ruokakauppojen maustehyllyltä

  2. Kiitos kattavasta vastauksesta! Jos vaan löydän kaupasta kaikki ainekset, niin tätä täytyy ehdottomasti kokeilla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta