Herkulliset pika-marmeladit (sokeriton, vegaani, ilman liivatetta!)

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Olen pitkään jo pyöritellyt päässäni marmeladin valmistusta, ilman liivatetta, tästä syystä.

Pieni väkertely sopii vallan hyvin kun tarvitsen hengähdystaukoa kaikesta muusta. Parhaimmat marmeladit valmistuvat tymäköistä mauista, sillä sokerilla emme näitä marmeladeja kyllästä. Suosittelen soseuttamaan marjoja tai hedelmiä, kuten mustikoita, mansikoita, omenia. Tai jos et kertakaikkiaan jaksa tänään alkaa soseuttelemaan yhtään mitään tartuppa vaikka Bonnen soseisiin, nämähän eivät sisällä mitään muuta kuin sitä itseään, mitä purkin kyljessä luvataankin.

Minun pika-marmeladit lähtivät siis tuosta jälkimmäisestä ajatuksesta. Tein omat marmeladini Mustikka-Bonnesta ja Aprikoosi-Bonnesta joihin molempiin lisäsin sekaan sitruunanmehua tuomaan sitä sellaista kivaa hapokkuuta joita hedelmäkarkeissa ja marmeladeissa tuppaa olemaan. Sokerin sijaan käytin erytritolia, nimihirviöstä huolimatta kyseessä on rypälesokerista luontaisen käymisprosessin avulla valmistettua puhdasta erytritolia, joka on kaloriton sokerialkoholi. Luonnossa erytritolia esiintyy mm. meloneissa ja viinirypäleissä. Erytritolin glykeeminen indeksi on nolla, eli siinä ei ole imeytyviä hiilihydraatteja eikä se siten nosta verensokeria. Halutessaan sillä voi myös kuorruttaa marmeladit, sillä se narskuu ja maistuu suussa aivan normaalille sokerille.

Muotteina käytin silikonisia raakasuklaan valmistukseen tarkoitettuja muotteja, mutta ei hätää jos sellaisia ei kaapista löydy, voit käyttää myös laakeaa reunallista vuokaa, marmeladin jähmetyttyä voit leikata siitä sopivia annospaloja.

Ai niin joo, ja milläs korvasin liivatteen? Käytin Dr Oetkerin vegegeeliä, jota löytyy ihan perus marketeista, sieltä liivatteen vierestä. Yksi pussi vastaa aina kahta liivatetta. Vegaanisia hyytelöimisaineita löytyy muitakin kuten esimerkiksi agar-agar ja pektiini.

WP_20151014_024

WP_20151015_010

Pika-marmeladit n. 20 kpl

  • 2 dl marja/-hedelmäsosetta (käytä vahvoja makuja, ne toimivat parhaiten!)
  • 2-3 rkl sitruunanmehua
  • n. 3-4 rkl erytritolia, riippuen siitä mitä marjoja/hedelmiä käytät, kuinka makeaa lopputulosta haet
  • (ripaus vaniljajauhetta)
  • 2 pss. vege-geeliä
  • 2 dl vettä

Soseuta, hedelmät/marjat tai käytä valmista sosetta, esim. Bonnea. Lisää sekaan sitruunanmehu, erytritoli, vaniljajauhe. Laita kattilaan 2 dl kylmää vettä, vispaa sekaan kaksi pussia vege-geeliä. Lämmitä seosta kattilassa koko ajan vispaten, kunnes se alkaa kiehumaan. Lisää tämän jälkeen sose ohuena nauhana kuumaan nesteeseen koko ajan vispaten! Anna kiehahtaa nopeasti ja kaada seos muotteihin/vuokaan. Nosta vuoka ulos / kylmään. Omat marmeladini jähmettyivät n. 20 minuutissa. Poista marmeladit muoteista, tai jos käytät vuokaa, leikkaa sopivan kokoisiksi annospaloiksi. Pyörittele marmeladit halutessasi vielä erytrolissa, nauti!

Terveelliset Herkut

13 vastausta artikkeliin “Herkulliset pika-marmeladit (sokeriton, vegaani, ilman liivatetta!)”

  1. Moikka, onko sinulla antaa vinkkejä luonnolliseen mutta suht. kevyeen makeutukseen? Kroppani ei siedä mitään keinotekoisia makeutusaineita ja en välittäisi käyttää kovin energiapitoisia makeutuskeinoja (kookospalmusokeri tai siirapit). Makeutusta kaipaan esim. smoothiehin ja tuorepuuroihin. Banaani on ihan ok mutta kovin yksitoikkoinen käyttää kokoajan 🙂 Agavesiirappikin laittaa vatsani keräämään ilmaa.

    • Minulla on tuolla luonnoksissa tulossa yksi postaus koskien makeuttajia, kirjoittelen näistä piakkoin ihan oman postauksen!

    • Ruohonjuuri, Punnitse&Säästä jne. myös Prismoista ja Cittareista taitaa löytyä Karpaajan sokeri nimellä

  2. Ihania herkkuja. Ja aivan ihana blogi täynnä kaikkea kaunista. Minä voin omalta osaltani myös liputtaa Lucumaa hyvänä makeuttajana.

  3. Ainekset hankittu ja eikun kokeilemaan.😛 Olen jo pitkään instagramissa kuolannut herkullisia kuvia, mutta vasta tajusin että kyseessä on blogi… luullut aina jotain muuta en edes tiedä mitä. 😃

    • Moikka! Tuli mieleen, että kuinkahan pitkään nämä mahtavat säilyä? Olisi meinaan aivan ihana joululahja läheisille muuten!

    • voi nyt en kyllä osaa sanoa ihan tarkkoja säilymisaikoja, Bonnen soseet säilyvät jääkaapissa pakkauksen avauksesta n. viikon, joten samaa säilymisaikaa suosittelisin, tuoreista kun tehdään ilman säilöntäaineita niin eivät kestä silloin kovin kauaa!

  4. Hei! Osaatko sanoa mikä meni pieleen kun aikansa lautasella oltuaan välittävät hirveästi nestettä? Olivat ihan jähmettyneet kun leikkasin. Mutta nyt uivat lautasella omassa mehussaan. Mielestäni tein juuri ohjeen mukaan.

    • Voih! annoitko vegegeelin kiehahtaa kunnolla ja lisäsit sitten soseen/hillon kiehuvaan nesteeseen ja annoit pulpahtaa vielä muutaman kerran? Ensimmäisellä kerralla tein itse sen virheen, että lisäsin soseen keittämääni vegegeeliin mutta otin sen heti pois ja karkit eivät hyytyneet kunnolla. Toisena tulee mieleen, että olisiko kyseiseen soseeseen sitten pitänyt lisätä vielä enemmän vegegeeliä. Omani pysyivät kyllä noilla määrillä hyvin kasassa, eivätkä menneet miksikään vaikka niitä useamman päivän oli meillä tarjolla.

    • Heippa, käytin piltti-hedelmäsoseita joten voi olla että olisi vaatinut enemmän vegegeeliä. Teen seuraavaksi noista bonne-soseista ja olen ekstra-tarkka keittämisen suhteen. Kiitos villeistä 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta