Puolukka-mansikka chiamanna

20151209_125341

20151209_125208

Huomenta! Jouluaatto on jo ylihuomenna?! Meidän pieni odottaa ainakin jo kovasti sukulaisia kylään, tonttuja ja joulukoristeita on ripoteltu asunto täyteen (laitan näistä muuten vielä oman postauksen vaikka huomenissa niin näette miten meillä ollaan valmistauduttu joulun tuloon) omista moderni ja ”yksinkertainen on kaunista” käsityksistä on tänä vuonna pikkaisen lipsuttu, sillä haluan että joulu on ennen kaikkea joulu omalle lapselle sekä muille lapsivieraille ketkä ovat tulossa meille joulua viettämään.

Olen myöskin haronut hiuksia kuinka saan kaikki 16 henkeä syömään yhtäaikaa pöydän ääreen. Onneksi meillä on suuri kahdeksan hengen ruokapöytä jonka äärelle mahtuu vaikka 10 henkeä..mutta saa nähdä tuonko ulkoa väliaikaisesti yhden pöydän sisälle että mahdumme kaikki.

Ruokaostoksille suuntaa tänään myöskin tie, jotenkin veikkaan etten ole yksin asialla. Tekaisin illalla vielä taikinan näitä maailman parhaita pipareita varten jääkaappiin odottamaan, ne meinaan vielä tänään lapsen kanssa leipoa. Myöskin tämän raakakakun aion vielä huomenna tehdä, tänään vielä pitäisi muistaa laittaa pähkinät likoomaan.

Ylellä oli muuten sunnuntaina juttu omista vinkeistäni jouluruokien keventämisen suhteen, sen voi lukea täältä.

Mutta tänä aamuna maistui pitkästä aikaa chia-puuro mansikoilla ja mansikoilla. VInkkinä, kun pyöräytät vielä seoksen blenderissä saat siitä uskomattoman kuohkeaa vispipuuroa muistuttavaa puuroa. Tämä toimii varmasti myös niille jotka eivät chian koostumuksesta muuten välitä. Ohje varsin simppeli

Chian runsaista hyödyistä olen aiemmin kirjoitellut täällä

20151209_125247

20151209_125238

Puolukka-mansikka Chia-manna

  • 2 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)
  • 3 rkl chian siemeniä
  • 1 dl puolukoita
  • 2 dl mansikoita
  • (makeutusta, ripaus hunajaa tms. )

Sekoita chian siemenet maitoon ja anna niiden turvota vähintään puoli tuntia välillä sekoittaen (vinkkinä, voit laittaa siemenet turpoamaan jääkaappiin maidon sekaan jo edellisenä iltana), lisää marjat ja sekoita tehosekoittimessa kuohkeaksi. Lisää halutessasi tilkka makeutusta, kuten ripaus hunajaa tai taatelia. Omat mansikkani olivat sen verran makeita ettei manna kaivannut erillistä makeutusta.

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta