Proteiinirahkat vertailuissa (mukana myös maidottomia vaihtoehtoja)

20160220_085033Viime vuosien saatossa kauppojen rahkahyllyt ovat kokeeneet melkoista myllerrystä. Maustamaton  maitorahka on saanut kymmeniä kymmeniä kilpailijoita ja näiden rinnalle ovat tulleet myöskin suuren suosion saavuttaneet maustetut rahkat. Katsoinkin viime kauppareissulla, että kylmätiskistä lähes puolet taitaa olla jo erilaisia rahkoja.

Ajattelin ottaa testiin näitä suosituimpia rahkoja ja alta voit lukea omat arvioni tuotteista. Makuasiat ovat toki erittäin henkilökohtaisia, enkä halua lähteä niistä kiistelemään. Sen sijaan nostin tässä testissä esiin sitä millä nämä tuotteet on makeutettu, minkä verran ne sisältävät proteiinia ja mikä yleinen arvioni näistä on. Täytyy sanoa, että kun testaa yhtäaikaisesti useampaa tuotetta on helpompi havaita myöskin makeuden erot ja tiettyjen makeutusaineiden pistävyys, näitä ei juurikaan maista silloin kun ostaa yhden purkin ja pistelee sen poskeensa.

Jätin testin ulkopuolle kaikki maustamattomat rahkat sekä jogurtit. Perus maitorahkojen rinnalle otin mukaan myöskin kaksi uutta maidotonta tuotetta jotka ovat tervetulleita vaihtoehtoja maitorahkojen rinnalle.

Maustetut rahkat eivät kuulu oman jääkaappini normaali sisältöön. Jos syön rahkaa ostan sen aina maustamattomana ja maustan itse soseilla, marjoilla tai hedelmillä, myslillä, siemenillä ja pähkinöillä. Tämä varmasti vaikuttaa myös arviooni tuotteiden makeudesta. Maustettuihin rahkoihin olen turvautunut lähinnä työmatkoilla, jolloin saatan ottaa automatkalle valmiiksi maustetun tuotteen.

AIka moni kuluttaja joka ostaa maustettuja rahkoja tulee katsoneeksi rahkan proteiinipitoisuutta, ainakin se on useimmista näistä tuotteista oikein korostetun isolla tuotteeseen painettu. Jos ihmettelet miksi mukana on kaksi Arlan Profeel tuotetta sekä kaksi Skyr rahkaa halusin ottaa nämä mukaan vertailuun siksi, että toiset näistä on makeuttu makeutusaineilla ja toiset sokerilla.

Se kumpi vaihtoehto on sinulle suurempi vihollinen sokeri vai makeutusaine on tietysti jokaisen itse puntaroitava. Tutkimustulosten valossa omalla kohdallani suuremmaksi viholliseksi lasken makeutusaineet  kuten; Aspartaamin ja asesulfaami K:n. (Toki vältän lisättyä sokeriakin mahdollisimman paljon kulutustottumuksisssani.) Suomen Elintarvikevirasto Evira pitää aspartaamia ja asesulfaami K makeutusaineita turvallisena kun niiden päivittäinen käyttö jää 40 milligrammaan painokiloa kohden. Kyseisiä makeutusaineita on tutkittu paljon ja tulokset ovat hyvin ristiriitaisia (riippuen paljolti myös tutkimuksen tilaajasta). Tutkimustuloksissa on nostettu esiin mm. aspartaamin aiheuttavan migreeniä, päänsärkyä, edistävän syöpäsolujen syntyä ja niiden on myös sanottu osaltaan varastoituvan kehoomme. Omalta kohdaltani vain tiedän että siinä missä sokeri niin myös makeutusaineiden käyttö lisää makean himoa ja napostelua.

Huomiona vielä, että en ole saanut näitä valmisteita toimittajilta vaan olen ostanut ne itse kaupasta.

****

ALPRO GO ON MAIDOTON ”RAHKA”, makuna mustaherukka

Otin mielenkiinnolla testiin Alpon Go On soijavalmisteisen maidottoman vaihtoehdon rahkalle. Alpro Go Onia on saatavana myöskin passionhedelmän makuisena (josta pidin näin vertailun ulkopuolelta sanottua enemmän) mutta valitettavasti tätä testiä varten löysin kierreltyäni viidessä(!) eri kaupassa ainaostaan tätä mustaherukanmakuista, kaikista kaupoista passionhedelmä oli myyty loppuun, tai sitä ei oltu saatu vielä valikoimiin.

Pidin erityisesti koostumuksesta. Tyypillisesti maidottomat vaihtoehdot ovat olleet aika löysiä mutta tässä on paksumpi ”rahkamaisempi” rakenne. Pidin myös siitä että mustaherukka oli hillona pohjalla, mustaherukka ei ihan ole lempimakuni, mutta tässä se ei ollut niin tymäkkää että olisi jäänyt kitalakeen karvastelemaan. Ei mikään kovin makea maultaan. Go on maistuu soijavalmisteelta, joka varmasti karsii tykkääjiä, mutta minä pidin tästä. Ihan hyvä vaihtoehto välipalaksi (en kuitenkaan söisi päivittäin, sillä pelkään hieman päivittäisen soijavalmisteiden käytön vaikutuksia hormonitoimintaan).

  • Proteiinia 5,1 g/100 grammassa
  • makeutettu sokerilla 7,5 g/ 100 grammassa
  • Energiaa 81 kcal / 100 g

PISTEET 4/5

20160220_085552****

VITALINEA PRO kerrosrahka, makuna mansikka

Vitalinea pro rahkavalmiste on Danonen ja se ikävä kyllä mielestäni myös maistuu perus ”Danonelta”, eli jogurtilta. Danonen jogurteilla on toki suuri käyttäjäryhmä joten ehkä tämä valmiste uppoaa tähän kohderyhmään. Tässä on Alpron Go On valmisteen tapaan myöskin hillo pohjalla. Vaikka pakkauksessa lukee isolla proteiinia 13g niin huomioithan että tämä määrä on koko purkille, pakkauskoko on 160 grammaa.

Tuote on makeutettu asesulfaami K:lla ja sukraloosilla ja maku oli muutenkin kovin keinotekoinen ei siis maistu oikealta mansikalta, mansikkaa valmisteessa on kuitenkin 8,9 %. Tämä oli mielestäni maultaan yksi huonoimmista. (Vitalinealta löytyy valikoimista myöskin Vitalinea Pro rahkoja, jotka eivät sisällä makeutusaineita, esim. mansikanmakuinen Vitalinea Pro rahka makeutettu sokerilla, tuote sisältää sokeria 10,6 g / 100 grammassa)

  • Proteiinia 8,1 g/ 100 g
  • Sokeria 4,6 g/100 g
  • Energiaa 56 kcal / 100 g

PISTEET 2/5

20160220_085742****

VALIO PROFEEL VANILJA

Valion Profeel rahkoja löytyy sekä sokerittomina että sokerilla maustettuina. Tämä vaniljanmakuinen rahka oli makeutettu sokerilla, vähempikin makeutus olisi omaan makuuni riittänyt. Koostumus on paksu, kuten useimmissa maustamattomissa rahkoissa myöskään maku ei ollut liian keinotekoinen. Sen sijaan olisin kyllä toivonut että valmisteessa olisi käytetty oikeaa vaniljaa (sisällysluettelossa mainittu aromit vanilja ja vaniliini). Laktoositon.

Pakkauskoko 175 g

  • Proteiinia 11 g/100g
  • Sokeria 9,6 g/100g
  • Energiaa 80 kcal / 100 g

PISTEET 3/5

20160220_090349

****

VALIO PROFEEL PERSIKKA, SOKERITON

Tämä Valion profeel rahka oli maultaan persikka, koostumuksessa ei eroa sokerilla makeutettuun, suu tuntuma runsas paksu, mutta makeutusaineen pistävyys tuntui selkeästi jälkimaussa. Makeutusaineena siis asesulfaami K.

  • Proteiinit 11 g/100g
  • makeutusaineet asesulfaami K
  • (rahkassa sokereita 4,6 g/100g jotka tulevat siis maitoproteiinista)
  • Energiaa 65 kcal / 100 g

PISTEET 2,5/5

20160220_090450****

ARLA PROTEIN RAHKA makuna passion papaija

Valitsin Arlalta uutuusmaun passion-papaijan sillä passion ja papaija noin niinkuin muuten ovat yksiä lemppareita, valitettavasti tässä tapauksessa maku ei toiminut niin hyvin. Sain kyllä syötyä kaiken, mutta mies suorastaan inhosi tätä. Passionhedelmää pakkaus sisälsi 2,3% ja papaijaa 2,3%. Jos olitsin valinnut jonkun helpomman maun kuten mansikan olisi todennäköisesti uponnut paremmin. Koostumus erittäin hyvä, pidin paljon. Arlan rahka on makeutettu maltillisesti sokerilla sekä stevialla, mutta onneksi makeutuksella ei ole törsätty aivan älyttömästi sillä tämä voittaa kaikki kilpailijansa sokerin määrissä! Tämän voisin valita toistekin (eri makuisena). Pakkauskoko 200g, laktoositon.

  • Proteiinit 10 g / 100 g
  • sokeria 6 g/100 g
  • Energiaa 65 kcal / 100 g

PISTEET 4,5/5

20160220_090455****

LINDAHLS KOOKOS

Lindahlsin rahkan makuna on kookos. Purkki on kisan suurin (250g) ja tämän suhteen odotukset kookoksen ystävänä oli korkealla. Lindahlsin tuotteista varmasti ”partaäijä” jogurtit ovat monelle tuttuja, suurissa sankoissaan mutta myös he ovat lähteneet mukaan näiden maustettujen rahkojen maailmaan. Koostumus oli erittäni hyvä ja kermainen, mutta valitettavasti en pitänyt yhtään kookoksen keinotekoisesta mausta, se toi mieleeni lähinnä aurinkorasvan. Mies taas joka ei muuten kauheasti pidä kookoksesta tykkäsi tästä kaikista eniten! Ikäväkseni täytyi myös todeta että makeutuksena tässä on käytetty sekä aspartaamia että asesulfaami K:ta.

  • Proteiinia 11 g/100 g
  • sokereita (makeutettu makeutusaineilla, sokerit koostuvat lähinnä maitoproteiinin omista sokereista) 2,8 g/100 g
  • Energiaa 58 kcal / 100 g

PISTEET 2,5/5

20160220_090642

SKYR MUSTIKKA,

Skyrin rahkoissa riittää makuvaihtoehtoja ja se taitaakin olla tällä hetkellä myydyimpia rahkoja koko maassa. Kyllä olen itsekin toisinaan sen työmatkoilla huoltoasemalta mukaan ostanut, pakkaus on kätevä, lusikkakin valmiiksi mukana. Skyr mustikka on makeutettu sokerilla ja se mikä korostui tässä vertailuissa on molempien skyr-rahkojen ylimakeus! Tämä ei ole korostunut niinkään kun rahkaa on syönyt yksittäin, mutta tässä kun vertailin ja maistelin rahkoja peräjälkeen skyr oli ylimakea kaikkiin muihin vertailuissa olleisiin rahkoihin nähden. Jopa ällömakea ja syykin selviää kun vilkaisee pakkauksen kylkeä; sokeria on selkeästi enemmän kuin yhdessäkään muussa tuotteessa. Pakkauskoko 170g.

  • Proteiinia 9,6 g/100 g
  • sokeria 12 g/100 g
  • Energiaa 88 kcal / 100 g

PISTEET 2,5/5

20160220_090845SKYR KUNINGATAR

Skyr kuningatar on makeutettu makeusaine asesulfaami K:lla ja sen pistävän maun kyllä erottaa selkeästi. Verrattuna kisan muihin makeutusaineilla makeutettuihin rahkoihin Skyrissä tämä tuntui kaikista voimakkaimmalta ja pistävimmältä. Vähempikin olisi varmasti riittänyt. Koostumuksen puolesta molemmat sekä sokerilla että makeutusaineella makeutetulta Skyrillä ei ollut eroja. Pakkauskoko 170g

  • Proteiinit 9,8 g/100g
  • sokereita (makeutettu makeutusaineilla, sokerit koostuvat lähinnä maitoproteiinin omista sokereista) 3,9g/100g
  • Energiaa 57 kcal / 100 g

PISTEET 2+/5

 

 

20160220_091025

YOSA SPORT ananas-appelsiini

Yosan ”rahka” on kisan toinen maidoton versio. Tämä valmiste on myöskin soijaton, tuotteessa on käytetty herneproteiinia ja kauraa, makeutuksena steviaa ja hedelmäsokeria. Minulla oli kovat odotukset tämän tuotteen suhteen! Pidän nimittäin muuten kauravalmisteista ja maustamaton kaurajogurtti on mielestäni oikeasti hyvää. Ulkoasu viestii raikkaasta vaihtoehdosta välipalaksi, mukana vielä lusikkakin, mutta harmikseni tämä tuote tuotti kyllä pettymyksen niin maultaan kuin koostumukseltaan. Harmittaa, olisin niin halunnut hehkuttaa tämän tuotteen puolesta! Toivon kovasti että tuotetta kehitettäisiin vielä hieman niin sen makua kuin koostumustakin.

Pakkauskoko 200 g, maidoton, gluteeniton, soijaton.

  • Proteiinia 5 g/100g
  • sokereita 3,3 g / 100 g
  • Energiaa 73 kcal / 100 g

PISTEET 2,5/5

20160220_091212

20160220_084852

Toivoisin valmistajilta enemmän kekseliäisyyttä tuotteen makeutukseen. Asesulfaami K ja aspartaami kun eivät ole niitä luontaisempia vaihtoehtoja, toki varmasti valmistajille halpoja ja ”helppoja” mutta moni näitä valmisteita harkitseva kuluttaja on varmasti kiinnostunut omasta terveydestään ja haluaa noin lähtökohtaisesti terveellisempiä välipaloja joten miksi ei oikeasti niitä tarjottaisi. Näissä vertailussa jopa ehkä hieman yllätyksekseni makeutusaineet maistuivat todella voimakkaan pistävästi läpi verrattuna sokerilla maustettuihin versioihin. Kuten alussa sanoinkin, tätä ei yleensä maista jos ostaa yksittäisen tuotteen, mutta näin tuotteita vertaillen tämä tuli kyllä selkeästi esiin. Tästä syystä annoin hieman korkeammat pisteet sokerisiin versioihin, vaikka lähes jokaisen tuotteen kohdalla olisi pienempikin makeutus riittänyt. Ainoat tuotteet joissa sokerin lisäksi makeutusaineena oli käytetty steviaa olivat Yosa Sport sekä Arlan proteiinirahka, näissä stevian maku ei omaan suuhuni maistunut pistävältä, stevia on kasvi jota voidaan käyttää luonnollisempana makeuttajana. Itse olen myös ostanut steviaa ja kokeillut sitä omissa resepteissäni mutta jostain syystä olen kokenut sen hieman hankalaksi ja näissä tapauksissa maun hieman pistäväksi, mutta näissä rahkoissa se selkeästi toimi paremmin, tosin näissäkään sitä ei oltu käytetty yksistään vaan mukana oli lisäksi sokeria tai hedelmäsokeria.

En tiedä kuinka moni ostaa skyrin evääksi lusikan takia? Toivoisinkin (ainakin huoltoasemilta!) asiakaspalvelua, että kylmähyllyjen läheisyydestä löytyisi lusikoita, jotta automatkalle voisi ostaa jonkin muunkin tuotteen helposti. (Kyllä voisin kantaa laukussa omaakin lusikkaa, mutta aina ei muista)

Tässä vielä pisteet koottuna:

  • ALPRO GO ON MAIDOTON ”RAHKA”, makuna mustaherukka PISTEET 4/5
  • VITALINEA PRO kerrosrahka, makuna mansikka PISTEET 2/5
  • VALIO PROFEEL VANILJA, makeutettu sokerilla PISTEET 3/5
  • VALIO PROFEEL PERSIKKA, SOKERITON PISTEET 2,5/5
  • ARLA PROTEIN RAHKA makuna passion papaija PISTEET 4,5/5
  • LINDAHLS KOOKOS PISTEET 2,5/5
  • SKYR MUSTIKKA, makeutettu sokerilla PISTEET 2,5/5
  • SKYR KUNINGATAR, makeutettu makeutusaineilla PISTEET 2+/5
  • YOSA SPORT ananas-appelsiini PISTEET 2,5/5

 

Terveelliset Herkut

10 vastausta artikkeliin “Proteiinirahkat vertailuissa (mukana myös maidottomia vaihtoehtoja)”

  1. En tiennytkään, että Alproltakin on tullut rahkan korvike! Ei ole lähikaupoissamme näkynyt, Yosan herneproteiiniversiotakaan ei yleensä saa. Ja isoistakin marketeista saan usein matkaani muutamat hyllyn viimeiset, eli koko viikon satsia harvemmin onnistun kerralla ostamaan. Minuakin harmittaa, kun kaikkiin muka-terveellisiin työnnetään niin hirveästi sokeria tai makeutusaineita – eikö ihmisille uppoaisi vähän vähemmän makeutetut tuotteet, jos kerran terveellisesti yrittävät murkinoida?

    • Joo tuo Alpron Go on taitaa olla aika uusi tuote vielä! Toivottavasti valmistajat kiinnittäisivät enemmän huomiota makeutusaineisiin. Jos halutaan viestittää terveellisestä tuotteesta (tätähän monet kuluttajat hakevat proteiinirahkoilta) niin voisiko sen viedä tuotteessa myös loppuun asti, ettei vain mentäisi sieltä mistä helpommalla päästään :/

    • Jee, noita Alpron tuotteita löytyi ainakin Imatran Prismasta molempia makuja, sekä maustamaton versio myös! Kookosvanukastakin oli tullut tarjolle. Piti hamstrata kaikkia laatuja kokeiltavaksi. Siinä Yosan marjaversiossa taitaa olla reilusti enemmän sokeria, kuin ananas-appelsiinissa, joten siitä miinusta tuotteelle.

    • Ok kiva! Kerrohan omat mielipiteesi kun olet maistellut tuotteet menikö yksiin vai eritavalla kuin minun kommentit? 🙂 kiitos tiedosta myös Yosa sport marjaisan suhteen, harmi jos siinä on pilattu tuote liialla sokerilla!!!

  2. Tosi kiva postaus, mielenkiintoista luettavaa! Yosa Sportin marjaversio on minusta huomattavasti parempaa kuin tuo hedelmäversio, oikeastaan tosi herkkuakin, itse tosin vähän koitan vältellä ostamasta sitä sokerin takia.

    • Kiitos Tiiti! Tuosta Yosa Sportin marjaisasta olikin keskustelua Instagramin puolella (@Terveellisetherkut) ja aion ehdottomasti kyllä vielä kokeilla senkin vaihtoehdon josko toimisi paremmin! Tuohon hedelmäversioon olisin toivonut myös enemmän paksuutta rakenteeseen kun jäi aika ohueksi ”jogurttimaiseksi” mutta nämä ovat toki niitä makuasioita, tälle tuotteellekin löytyy varmasti omat tykkääjänsä! 🙂 Sinänsä positiivista että maidottomiakin vaihtoehtoja tähän kategoriaan on tullut mukaan 🙂

  3. On jännä miten makuaisti muuttuu nopeasti. Mä olin ennen skyr-maustettujen rahkojen suuri fani, mutta sen jälkeen kun muutin ulkomaille enkä oo maustettuja rahkoja saanut enää käsiini, niin eipä se enää maistukaan hyvältä. Maku tuntuu jotenkin tosi keinotekoiselta!
    http://punainenorvokki.blogspot.com/

    • No näimpä! Aika harvassa maassa taidetaan syödä ylipäätään niin paljon maitotuotteita mitä Suomessa, Skyrien osaltakin taitaa Suomi olla ykkösmaa kulutustilastoissa!

  4. Nyt jälkikäteen myös tuon Yosa Sportin marjaisan maistaneena täytyy sanoa, että se oli maultaan ja jopa koostumukseltaan huomattavasti parempi mitä tuo hedelmäversio! Tässä makeutuksessa on käytetty sekä sokeria että steviaa, sokereita on tosin enemmän mitä ananas-appelsiinissa eli 7,6 g/100 grammassa. Proteiineja 5 g/ 100 grammassa.

  5. Asiallinen postaus. Itse pidän Skyristä, Alpro Go On ei ole makuuni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta