Kevättä keittöön ja vähän muuallekin

Kevät koittaa ja pitenevien päivien ja auringon säteiden myötä ainakin itse kaipaan myös jotain piristystä kotiin ja keittiöön. Ihan paras vinkki kodin ilmeen raikastamiseen on kunnon siivous! Tuuletus, matot, tyynyt ja peitteet pihalle tuulettumaan raikkaasseen ilmaan. Turhat tavarat pois tasoilta ja ylimääräiset lehdet pois nurkista. Vaatteet ojennukseen ja hyvät säilytystilat auttavat pitämään tavarat paikoillaan (vaikka ne lapsi päivän mittaan sieltä esille kaivelisikin). Kevät aurinko paljastaa armottomasti myöskin likaiset ikkunat ja se onkin tässä lähiaikoina työn alla että saan ikkunat pestyä.

Tänä keväänä sisustuksissa on näkynyt paljon murrettuja värejä hempeää roosaa, turkoosia ja keltaisen sinapinkeltaisia sävyjä. Meillä kotona sisustuksessa saa näkyä värit ja aika ahkerasti niitä päivitänkin. Vaikka kodin perus väritys on aika maanläheinen, mutta tyynyliinoilla, verhoilla ja kukilla saa ilmettä raikastettua hyvin. Pääsiäiseksi kotiin on saatava myös jotain keltaista 🙂

Kynttilöitä voi hyvin polttaa myös keväällä, tähänkin löytyy keväisiä raikkaita värivaihtoehtoja, Rakastan leikkokukkia ja niitä meillä on kotona lähes aina, vaikka kukat itsessään tuovat jo väriä, mutta katseet voi kiinnittää myös kauniiseen maljakkoon. Kukkakimpun sijaan maljakkoon voi laittaa vaikka yhden vihreän oksan. Väriä voi tuoda myös tarjoiluastioilla ja tarjottimilla, joita ei kannata piilottaa kaappeihin. Kevättä keittiöön voi tuoda myös vaikka uusilla keittiöpyyhkeillä.

Kokosin tähän alle vähän sisustusideoita kevään väreissä. Mitä pidät murretuista sävyistä, aiotko hakkia jotain kotiisi? Mikä väri säväyttää eniten?21. Muuto Elevated maljakko, roosa 2. Missoni Home Jarris tyyny, värikäs 3. Iittala Kaasa kynttilälyhty, saatavana useissa eri väreissä 4. Hay Mega Knit peitto 5. Hay Paper matto, Pistache Green 6. Vitra Grid tarjotin, iso

11. Vitra Rotary tarjotin, pale rose 2. Iittala X Issey Miyake Random tyynynpäällinen 3. Verso Design Koppa Storage Box 4. Iittala X Issey Miyake kokoelma lautaset, vadit ja kupit 5. Muuto Silent maljakko roosa 6. Normann Copenhagen Ekko torkkupeitto navy-rose 7. Kauniste Sokeri keittiöpyyhe vaaleanpunainen 8. Hay DLM pöytä puuteri 9. Majamoo tarjotin koivu

31. Hay S&B vieraspyyhe, keltainen 2. Muuto Loom torkkupeitto, keltainen 3. Hay Dot tyyny Rime, sinapinkeltainen, 4. Ferm Living Kelim tyyny, Squares 5. Woodnotes Avenue matto, kitti-keltainen 6. Louis Poulsen AJ pöytävalaisin, keltainen 7. Muuto Restore säilytyskori, keltainen

 

41. Aarikka Siena esiliina, musta 2. Menu spoonless container L, vaaleanvihreä 3. Normann Copanhagen Cap pöytävalaisin, vaaleansininen, 4. Ferm Living Grid pyykkikori 5. Hay Dot Surface tyyny, harmaa 6. Normann Copenhagen Nabo tarjottimet, vihreä 7. String Pocket hylly mintunvihreä 8. Georg Jensen Alfredo maljakko 25 cm, 9. Marimekko Ming vaasi, valkoinen

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta