Ruokataidetta – välipalaa lapsille ja lapsenmielisille

20160329_130700

Arlan järjesti ruokabloggaajille haasteen kehitellä ruokataidetta hyödyntäen uusia Luonto+ jogurtteja sekä kasviksia ja hedelmiä. Ruokataidekilpailun tuomaroi Instagramissa supersuosittu ruokataiteilija Ida Frosk. Ruoalla leikittely on varsin suosittu laji varsinkin Japanissa, mutta värikkäät ja hauskat lounaseväät ja välipalat ovat myös jonkinlainen trendi Amerikan suunnalla.

Oma taideteokseni on suunnattu lapsille tai lapsenmielisille. Esitellessäni teoksiani lapselleni hihkui hän riemusta ja söi innokkaasti molemmat annokset, lisukkeineen. Meillä ruokataidetta ei ole harrastettu aiemmin sen suuremmin, mitä nyt mies on silloin tällöin muotoillut lapselle niin porkkanoista, kurkuista kuin perunoistakin mitä ihmeellisempiä kala, raketti, rusetti virityksiä ja täytyy sanoa, että ne ovat toisinaan olleet pelastus joskus hieman nirson lapsen ruokailun innostamiseksi.

Arlan uudet Luonto+ vihanneshedelmäjogurtit sisältävät myös kasviksia. Jogurtit ovat laktoosittomia ja lisäaineettomia, ilman lisättyä sokeria. Kivaa, että isommat ruokavalmistajat ovat lähteneet myös kehittämään omia tuotteitaan varsin mielenkiintoisella tavalla, kasviksia kun voi syödä myös muutoin kuin pelkästään salaateissa ja porkkanaa narskuttelemalla.

Tässä esimerkiksi punajuuri-vadelma jogurtin ainesosat: Pastöroitu maito, vadelma (10,5%), punajuuri  (10%), hedelmämehu, maitoproteiini, maissitärkkelys, luontaiset aromit, sitruunamehu, D-vitamiini, suola, hapate

20160329_124045
Ruokataidekilpailussa tuli käyttää yhtä tai useampaa Arlan uutta vihanneshedelmäjogurttia, joiden makuina ovat omena-pinaatti, appelsiini-porkkana ja vadelma-punajuuri

20160329_132019

20160329_13074420160329_124056_

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta