Mitä välipalaa matkoille?

*Sisältää kaupallisia linkkejä.

Ajattelin kirjoitella ideoita työmatkojen välipalaideoista, mutta koska näin kesän kynnyksellä tulee paljon monella matkusteltua muutenkin niin laajennan postauksen yleensäottaen hyvistä välipalavinkeistä matkoille.

Itse matkustan jonkun verran työn puolesta ja minun työmatkat taittuvat autolla ja etupenkki on yleensä tyypillisesti täynnä tavaraa, kassia, läppäriä, kalenteria, lompakkoa ja niin edelleen. Kaikki tärkeimmät käden ulottuvilla 🙂 Työmatkoilla kuin matkoilla yleensäkin voi olla hankalaa pitää kiinni säännöllisestä syömisestä ja jokainenhan meistä tietää miten siinä käy jos lounas tai päivällinen, saati päivän muut ateriat sattuvat venymään?

Näissä tapauksissa siellä kassinpohjalla kannattaa kuljettaa mukana edes jotain järkevää välipalaa. Nämä välipalavinkit sopivat myös perheen pienimmille, hyvä ruoka parempi mieli siis, myös matkustaessa 🙂

20160406_111343

  • Mantelit, pähkinät kuivatut marjat ja hedelmät. Ostan kotiin yleensä isompia pähkinäpusseja, joista pakkaan reilun kourallisen mukaan pienempään pussiin.
  • Omena/banaani. Nyt kesällä voi mukaan pesaista myös nektariineja, persikoita matkaevääksi.
  • Marjoja. Marjat eivät kestä kuumana päivänä kovinkaan pitkiä aikoja hyvinä autoissa, mutta onneksi monilta taukopaukoilta löytyy marjojen myyntipisteitä, nyt niitä kannattaa ostaa ja syödä kun tuoreina saa!
  • Kirsikkatomaatit, baby-porkkanat. Pienet tomaatit, kurkkupalat, paprikalohkot tai porkkanat ovat helppoja välipaloja ja päivän kasviskiintiö tulee syötyä ihan huomaamatta.
  • Proteiinipatukka tai raakapatukka (pala raakasuklaata, kesällä tosin kestää huonosti lämmintä). Välipalana toimii toisinaan myös helposti mukana kulkeva patukka, ole tarkkana mitä patukka sisältää!
  • Vesipullo! Mukana kulkee ehdottomasti aina vesipullo. Lämpimillä keleillä vettä kannattaisi juoda vielä runsaammin jotta nestehukka ei yllätä.
20160406_113031
Huoltoasemlta mukaan tulee ostettua kahvia. Kaupoista löytyy nykyisin hyvin myös ihania erilaisia raakasuklaita. Ohessa Goodion. Lähikuva näköjään paljastaa et tarttis lähteä imuroimaan auto! 🙂

Isommassakin laukussa tavarat pysyvät muuten paremmin järjestyksessä näiden uusien Insjön sisälaukkujen ansiosta, joita löytyy eri kokoisina ja erivärisinä. Mullahan tunnetusti on iso kassi jossa tavarat ovat aina hukassa, tähän on luvassa nyt helpostusta sisälaukun ansiosta, jonne tavarat saa helposti omille paikoilleen. Sisälaukusta löytyy runsaasti pieniä lokeroita jonne saa sujautettua niin lompakon, kuulokkeet, meikit, aurinkolasit kuin pienet eväätkin omiin lokeroihinsa eivätkä ne enää pyöri hallitsemattomasti laukun pohjalla!

20160703_122334
Insjö Saimaa ja avainrengas saatu blogin kautta

20160703_12234220160703_122237

Musta Insjö sisälaukku on Saimaa mallistoa ja pirtsakan keltainen on Inari-mallistoa. Keltaisessa Inarissa roikkuu Pink avainrengas jolla saa myös avainnipun kiinnitettyä talteen, mustassa taasen pidempi nahkainen avainrengas, mun pelastus!

20160703_122747
Asus Zenpad saatu Blogin kautta
20160703_123013
Insjö Inari ja pink avainrengas saatu blogin kautta

20160703_122827

Tallenna

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta