Köyhän miehen lakkahillo

Karviaiskausi on parhaimmillaan ja lienee hyvä hetki kaivaa viime vuoden arkistoista tämä helppo ja yksinkertainen köyhänmiehen lakkahillo-resepti. Maku lähentelee siis lakkahilloa, mutta sisältö on karviaisia ja porkkanaraastetta.

Hyytelöimiseen olen käyttänyt chian-siemeniä. Chia on mintun sukuun kuuluva kasvi, jonka siemenet ovat hyvin ravintorikkaita. Chia sisältää mm. 15 kertaa enemmän magnesiumia kuin parsakaali, kahdeksan kertaa enemmän omega-3 rasvahappoja kuin villi lohi, kahdeksan kertaa enemmän fosforia ja kuusi kertaa enemmän kalsiumia kuin täysmaito. Lisäksi niissä on seitsemän kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa, kuusi kertaa enemmän proteiinia kuin kidneypavuissa, kolme kertaa enemmän seleeniä kuin pellavansiemenissä, kolme kertaa enemmän antioksidantteja kuin mustikoissa, kolme kertaa enemmän rautaa kuin pinaatissa ja kaksi kertaa enemmän proteiinia kuin missään muussa siemenessä. (Lähde: Vitamiinisuositukset)

Karviaiset kuuluvat herukoiden sukuun ja sisältävät runsaasti muun muassa A- ja K-vitamiinia. Karviainen sisältää E-vitamiinia enemmän kuin appelsiini, banaani, kiivi, omena, päärynä, viinirypäle, jotka ovat yleisimpiä tuontihedelmiä. Karotenoideja karviaisessa on runsaasti, jopa enemmän kuin lakassa, pihlajanmarjoissa sekä tyrnimarjoissa. (Lähde: Satokausikalenteri)

20150829_185800-1024x576 20150830_083948-596x1024

Köyhän miehen lakkahillo

  • 500g porkkanoita
  • 500g vihreitä karviaisia
  • 1 dl vettä
  • 4 rkl murskattuja chian siemeniä
  • 1,5 dl makeusta (käytin 1/2 hunajaa ja puolet kookospalmusokeria, myös erytritoli, koivusokeri, vaahterasiirappi voisi toimia tässä).

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Keitä porkkanoita ja karviaisia desilitrassa vettä, kunnes ne ovat kypsiä. Lisää sekaan makeutus ja chian siemenet, keitä vielä noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja soseuta tarvittaessa, purkita.

Tallenna

Tallenna

Terveelliset Herkut

2 vastausta artikkeliin “Köyhän miehen lakkahillo”

  1. Kuulostaa hyvältä, pahus kun ei ole noita vihreitä karviaisia! Oletko testannut, kuinka kauan säilyy jääkaapissa? Nuo ”korvikesokerithan” eivät taida samalla tavalla säilöä, kuin valkoinen sokeri?

    • Jääkaapissa olen säilönyt noin viikon tiiviissä kannellisessa lasipurkissa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta