Ruokakauppojen mielenkiintoiset uutuudet vol2

Kauppohin on taas loppuvuodesta ja nyt alkuvuodesta ilmestynyt paljon mielenkiintoisia uutuuksia ruoka-ainehyllyille! Koska viimeksi tekemäni ruokakauppojen mielenkiintoiset uutuudet -postaus oli niin kovasti luettu niin lienee aika jo kakkososalle. Ihan mahtavaa että paljon uutta ja terveellistä on ilmaantunut valikoimaan, myös kasvis- ja vegevaihtoehtoja on ilmaantunut vähän joka hyllylle, tosin täytyy muistaa että nämä eivät aina ole yhtä kuin terveellinen. Mielestäni ollaan kuitenkin jo oikeilla jäljillä kun suuretkin ruokatehtaat ovat hienosti tarttuneet kuluttajien kysyntään ja kehittävät markkinoille mitä erilaisempia terveellisempiä vaihtoehtoja, jopa eineshyllylle. Itse olen edelleen sekasyöjä, mutta tosi mielelläni otan lautaselle mukaan enemmän kasvisruokia. Oletko sä löytänyt jotain mielenkiintoisia juttuja ruokahyllyiltä?!

unnamed

Evoke papuhedelmämehu

Evoke-papuhedelmämehu on valmistettu hedelmien ja marjojen lisäksi soijapapujen fermentoidusta proteiinista. Korkean proteiinipitoisuuden ansiosta mehu on oivallinen välipalajuoma kiireiseen arkeen. Juoma on myös C- ja B-vitamiinien lähde.

 

Gluteenittomat pakaste kaurasämpylät7103033_01

Lidlin pakastepisteeltä löytyy uutuustuotteena nämä kotimaiset gluteenittomat kaurasämpylät, jotka on tosi hyviä!! Lidliin on tullut nyt muutenkin gluteenittomia vaihtoehtoja kuten kaurahiutaleita ja -leseitä ja gluteenittomia riisipiirakoita.

unnamed

 

Froosh smoothiet: Lime, Sitruuna & Minttu ja Vadelma, Vanilja & Raparperi

Froosh smoothiet valmistetaan hedelmiä ja marjoja puristamalla, murskaamalla ja muussaamalla. Ei lisättyä sokeria, väriaineita tai mitään muitakaan lisäaineita, ainoastaan 100 % hedelmiä ja marjoja. Kivat uutuusmaut ovat juuri ilmestyneet ja näistä vanilja & raparperi kuulostaa ihanalta!

 

 

 

 

unnamed3

Gluteeniton omenatarhurin kaurapuuro

Kotimaisesta puhdaskaurasta valmistettu Myllärin Gluteeniton Omenatarhan Kaurapuuro on omenanpaloja ja kanelia sisältävä täysjyväkaurainen pikapuuro on runsaskuituinen (kuitupitoisuus 11 %), eikä siinä ole lainkaan lisätty sokeria.

 

 

 

 

Foodin lehtikaalijauhe, luomu, raaka

Foodinin lehtikaalijauhe sisältää lehtikaalin kaikki tärkeät ravinteet helposti nautittavassa muodossa. Teelusikallinen esimerkiksi smoothien joukossa toimii hyvin ja saat helposti lisättyä vihreitä mukaan helposti nautittavassa muodossa.

 

 

 

 

 

Blue Diamond mantelijuoma

Kasvisperäisiä maitojuomia on ilmaantunut eri merkeiltä runsaasti, näiden kulutus on kasvanut vuodessa yli 20 prosenttia. Bluediamond mantelijuoma sisältää myös kalsiumia, puolet enemmän kuin tavallinen maito, se on myös laktoositon, gluteeniton ja . Itse tykkään käyttää kasvismaitojuomia smoothien seassa ja leivonnassa.

 

 

 

 

Yosa greek style

Yosan kasviperäinen vaihtoehto kreikkalaiselle jogurtille on tosi hyvä vaihtoehto sellaisenaan, marjojen kera tai vaikka dippinä kasvisten kera!

 

 

Elixi makurouheet

Elixin makurouheet; omena-kaneli, mustikka, hedelmä ja karpalo ovat makurouheita ja ne sisältävät kotimaista pellavansiemenrouhetta. Osaan näistä on lisätty myös sokeria, omena-kanelisekoituksessa on sokerin sijaan käytetty hunajajauhetta.

 

 

 

 

 

Pakkaus

Tää sinänsä ei ole uutuustuote, mutta pointsit uudesta pakkauksesta Atrialle! Pakkaus on huomattavasti helpompi hävittää, kun se menee niin pieneen tilaan.

Myynnissä jo hetken aikaa

Nämä alla olevat tuotteet ovat taitaneet olla myynissä jo hetken aikaa, mutta jostain syystä ovat jääneet itseltä aiemmin testaamatta.

20160612_155553Kikhernesipsejä?

Vaikka sipsihyllyn kierrän nykyisin aika kaukaa on sinne ilmestynyt herkkuhetkiin myös vaihtoehtoja perinteisille perunalastuille. Rasvaa ja aika paljon energiaa nämäkin herkut taitavat sisältää, mutta ovat sinänsä mielenkiintoisia uutuuksia! Juureslastuja /-sipsejä on ilmestynyt useammaltakin eri valmistajalta, sen lisäksi myös mm. linsseistä ja kikherneistä on tehty sipsejä, kuten nää Semperin kikhernesipsit.

 

 

 

 

20160609_205139Risentan gluteeniton hapanjuuri näkkileipä

Minulla tulee tehtyä aika usein itsetehtyä näkkäriä, nykyisin tosin jätän jauhot näkkäristä kokonaan pois ja käytän vain eri siemeniä (chian-, auringonkukan-,pellavan-, kupritsan- ja seesaminsiemeniä sekä kuivattua nokkosta, öljyä ja vettä), mutta herkku näkkäri taisi saada alkunsa nimenomaan Risentan siemennäkkäri ohjeesta ja nyt hyllyyn on ilmestynyt myös hapanjuurinäkkileipä josta valmistuu kaksi pellillistä gluteenitonta näkkäriä, lisäämällä sekaan vain vesi ja öljy.

 

 

 

 

20160419_073819

20160609_120052

Jugurttihyllyyn on myös ilmestynyt useita vegaanisia vaihtoehtoja, kuten nämä Pirkan kaurapohjaiset välipalajogurtit, samoin Oatlyn sitruuna-selja kaurajogurtit. Oletko muuten koskaan maistanut kaurajogurttia? Sitä on saatavana myös mautamattomana ja on hyvä herkku marjojen kera tai smoothien pohjana.

 

 

 

Vinkkinä vielä että jos kaipaat jotain kivoja vinkkejä ruokien suunnitteluun blogien, instagramin ja facebookin ohella on markkinoille ilmaantunut myös paljon erilaisia aplikaatioita suunnittelun tueksi. Liikunnan puolella nämä ovat jo paljon pidemmälle kehittyneitä seurannan ja vinkkien suhteen mutta terveys ja ruokavaliot ovat kovaa vauhtia myös tulossa osaksi tätä. Uusimmassa Fit-lehdessä on minun sekä muiden liikuta- ja ruokabloggaajien ja terveysalan ammattilaiten vinkkejä hyviksi havaituista äpeistä.

 

 

Terveelliset Herkut

5 vastausta artikkeliin “Ruokakauppojen mielenkiintoiset uutuudet vol2”

  1. Oletko vegejuustoja kokeillut, ja mitä mieltä olet niistä? Esim violife. Itse en sellaisenaan tykkää ollenkaan, mutta ruuan seassa menee ihan hyvin. Mietin vain ovatko ne kovin terveellinen valinta. Kookosöljyn terveellisyydestähän puhutaan paljon, mutta onko noissa juustoissa käytetty kookosöljy sitten sitä hyvää?
    Myös jos sinulla on mielipide mikä on juustoista paras, niin vinkkaa☺️

    • AIka vähän on tullut vegejuustoja käytettyä, olen kyllä Violifen pizzajuustoa joskus ostanut sekä sitä savunmakuista kerran ja se oli mielestäni ihan hyvää. Omasta mielestäni nämä on hyviä vaihtoehtoja ja jopa suht edullisia ja löytyy hyvin ruokakauppojen valikoimista, monelle kun ei soijatuotteetkaan sovi ja nämä eivät sitä sisällä. Ainesosana on kookosöljyä jota käytän itse muiden öljyjen ohella ja kohtuullisesti käytettynä en kyllä itse ainakaan näe estettä. Voisikin joskus testailla enemmänkin näitä vegejuustoja!

  2. Gluteeniton omenatarhurin kaurapuuro !!!

    Tuotq jos vaan jostain kaupasta bongaisi !! 😛

    • Kauppiaalle terveisiä et nyt voisi ottaa mukaan valikoimaan! Täällä Jklssä taisin bongata muistaakseni Cittarista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta