Gluteenittomat vappumunkit ilman valkoista sokeria!

Keleistä viis mutta vappu on tulossa ja terveellisempää munkkireseptiä on varmasti itseni ohella myös moni muu kaivannut?

Jos muistat vielä nämä gluteenittomat laskiaispullat, niin pullataikina on tehty samalla reseptillä. Jouduin lisäämään leipomisvaiheessa ainoastaan enemmän jauhoja leivonta-alustalle, jotta sain leivottua taikinasta tangot ja pyöräytettyä ne munkeiksi, koska kyseinen taikina on aika tarttuvaa eikä siinä ole samalla tavalla sitkoa kuin perinteisessä pullataikinassa. Rasvassa paistamisen sijaan paistoin munkit ensin uunissa kypsiksi.

Paistamiseen käytin donitsivuokaa, mutta taikinasta sai tehtyä kyllä rinkelit jotka paistuvat ihan leivinpaperin päällä uunipellilläkin, mikäli donitsivuoka keittiöstäsi puuttuu. Kun munkit oli paistettu ja ne olivat hieman jäähtyneet sivelin ne pullasudin avulla sulatetulla neutraalinmakuisella kookosöljyllä ja pyörittelin vielä koivusokerissa, eli xylitolissa. Tähän toki sopii esim. kookossokerikin tai erytritoli!

Mutta mutta, kyllähän nämä varsin hyvin ajoivat asiansa. Lapsikin veteli useamman munkin, joten raadin kriteerit täytetty!

Gluteenittomat vappumunkit ilman valkoista sokeria (n. 12 kpl)

  • 75 g gheetä*
  • 2½ dl kauramaitoa / maitoa
  • 25 g hiivaa
  • ¾ dl kookospalmusokeria
  • 1 hyppysellinen suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 kananmuna
  • ½ rkl psylliumkuitujauhetta
  • 7 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 vatkattu kananmuna voiteluun
  • n. 2 rkl (neutraalinmakuista) kookosöljyä sulatettuna kypsien munkkien voiteluun
  • n. 2-3 rkl koivusokeria/kookospalmusokeria/erytritolia munkkien sokerointiin

Sulata voi, lisää maito ja lämmitä enintään 37 °C:een. Murenna hiiva kulhoon. Kaada päälle lämmin maito ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää sokeri, suola, kardemumma, munat, psylliumkuitu-jauhe ja 6 dl jauhoja. Noudata jauhoseoksen pakkauksessa olevia ohjeita. Vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 200 °C:een. Sekoita leivinjauhe 1 dl:aan jauhoja ja työstä se taikinaan. Laita taikina jauhotetulle alustalle ja pyöritä 12 pyöreää tankoa ja muotoile ne munkeiksi. Aseta ne leivinpaperille uunipellille ja anna nousta noin 20 minuuttia. Voitele munkit vatkatulla kananmunalla ja paista uunin keskiosassa 10-12 minuuttia. Anna munkkien jäähtyä ritilällä.

Kun munkit ovat jäähtyneet sivele ne pullasudin avulla sulatetulla neutraalinmakuisella kookosöljyllä ja pyörittele vielä koivusokerissa, eli xylitolissa. Tähän toki sopii esim. kookossokerikin tai erytritoli!

*Ghee on kirkastettua voita. Voin kirkastaminen tarkoittaa, että siitä on poistettu vesi ja maidon valkuainen hitaasti miedollä lämmöllä hauduttaen, gheetä voi valmistaa myös itse. Gheetä käytetään erityisesti osana intialaista keittiötä ja se kuuluu myös ayuervedaan, jota pidetään yhtenä vanhimpina hoitomuotoina. Gheetä käytetään normaalin voin tapaan, se säilyttää kuitenkin ravintoarvonsa myös korkeissa lämpötiloissa. Sen säilyvyys on hyvä (jopa kolme kuukautta) eikä se tarvitse välttämättä kylmäsäilytystä

Katso myös ohje sushidonitsit vappupöytään!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Terveelliset Herkut

6 vastausta artikkeliin “Gluteenittomat vappumunkit ilman valkoista sokeria!”

  1. Hei,
    tein muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin TAIKINAAN yhden kananmunan. Jostain kumman syystä valmiit tuotokset murenivat käsiin..mitä tein väärin? Korjaan sitten seuraavaan kertaan:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta