Ruohosipulirahkalevite – vaihtoehto tuorejuustoille

Tittididii, se aika on taas täällä!!! Ruohosipulit pistävät esiin kukkapenkistä ja on aika kaivaa taas joka keväinen resepti esiin jota ilman ei alkukesä tunnu yhtään siltä miltä pitäisi!

Tämä resepti on kulkenut matkassa lapsuudesta saakka. Kesän tullen, kun ruohosipulit alkoivat pilkistää kukkapenkistä tiesi, että kohta sitä taas saa! Vaikka tänä päivänä tuoretta ruohosipulia saa kauppojen hevi-osastoilta mihin vuoden aikaan tahansa, ei tätä muistini mukaan koskaan tehty kotona muulloin kuin kesäaikaan, omista ruohosipuleista.

Yksinkertaisuudessaan tämä resepti on loistava, sopii hyvin grilliruokien, uusien perunoiden, kasvisten lisukkeeksi ja on tietysti hyvää myös levitteenä leivän päällä. Meillä rahkalevite tehtiin aina ruohosipulista, mutta kaikki yrtit sopivat ja mikäli ruohosipuli ei ole juuri se sinun juttu, lisää makua voi tuoda myös ripauksella valkosipulia. Mutta meillä se tehtiin ja tehdään aina näin 🙂

 

Ainekset

  • prk rahkaa (n. 250g)
  • 1,5-2 rkl kasvisrasvaa / voita / öljyä
  • ripaus suolaa
  • puntti ruohosipulia

Jos käytät kasvisrasvaa tai voita anna rasvan pehmitä hetki ja sekoita se hyvin haarukalla rahkan sekaan. Pilko ruohosipuli pieneksi ja sekoita rahkan joukkoon lisää myös ripaus suolaa. Laita hetkeksi jääkaappiin ennen käyttöä, jotta maut ehtivät tasaantua, säilytä kannellisessa astiassa.

Terveelliset Herkut

Yksi vastaus artikkeliin “Ruohosipulirahkalevite – vaihtoehto tuorejuustoille”

  1. Tein tätä eilen ja pistin paahdetun ruispalan päälle tuota levitettä, sit avokadoo, suolaa, mustapippuria,kurkkua ja tomaattia, ai että oli taivaallista!
    Onneks jaoit tämän reseptin, koska ruohosipuli on niiiiin herkullista ja useimmiten ei kehtaa tuorejuustoo käyttää =D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta