Ruokapäiväkirjaa – lounaita

Juuri kun julistin kesän käytännössä olevan ohi kertoo säätiedotus taas lämpenevistä päivistä! No eihän siinä mitään, antaa tulla vaan lämmintä tupaan, kyllä täällä jaksetaan vielä auringonpaisteesta nauttia. Heinäkuun ja elokuun alun olen kirjoittanut ja testaillut reseptejä vähänlaisesti, silti kuvia kameraan on kerääntynyt tasaiseen tahtiin syödyistä lounaista, aamu- ja iltapaloista ja lounaista.

Tässä kuvia kameraan kertyneistä lounaista (Täältä löydät muuten mun 3 päivän ruokapäiväkirjan keväältä missä kuvattu tarkasti kolmen päivän ajalta syömiset). Alla olevat kuvat osoittavat, että minun lounaat noudattaa aika pitkälle samaa kaavaa, vähintään puolet lautasesta kasviksia (salaattia, keitettyjä tai grillattuja kasviksia ja siihen kylkeen jotain proteiinipitoista. Näin kesällä aika usein on tullut grillattua tai savustettua lohta. Huomaan että keittoja on tullut syötyä viime aikoina kovin vähänlaisesti, voisikin olla aika taas keitellä ihania sosekeittoja kauden juureksista!

Ananassalaatti, grillattua lohta ja maissia

  • tuore ananas pilkottuna
  • babypinaattia
  • herneitä
  • ruohosipulia
  • paahdettuja kookoslastuja
  • pensasmustikoita

 

Uusia perunoita ja kanttarellikastiketta jossa seassa paljon sipulia ja kaurakermaa. Hei tänäänkin oli lisäksi itsesavustettua lohta.

Itsetehtyä näkkileipää, oheista reseptiä hieman varioiden (maissijauhot jätin pois ja käytin vain reilummin siemeniä, chiaa ja kuivattua nokkosta) lisäksi testasin Ikean -lisää vain vesi- täysjyväsekoitusta (joka oli ihan hyvää!) salaattia, sekä paistettua kanaa.

Tonnikalasalaattia

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta