Aineenvaihdunta käyntiin!

Vuodenvaihde ja uusi elämä, jei?! Olen jotenkin niin kyllästynyt lehtien näin onnistunut pudottamaan painoa pikaisesti! Pikaohjeet eivät taatusti kestä, tosin niillä voi saada jotain herätystä aikaiseksi, jos ruokavalio on retuperällä. Harva kuitenkaan jaksaa noudattaa saati edes aloittaa liian tiukkojen ohjeiden takia. Kysehän on kuitenkin niistä perusasioista.

Joulun aikaan ja uuden vuoden tienoilla tuli syötyä itsekin erilailla kuin ehkä normaali arjessa. Annoskoot ja ateriavälit kasvoivat. Ja nyt on ihan hyvä hetki palautella itsekin niitä perusasioita mieleen, mistä kannattaa ainakin pitää kiinni!

kuvaaja: A-lehdet, Johanna Myllymäki

Veden nauttiminen

Vesi vanhin voitehista, joten juo riiiiiittävästi vettä! Ei kivennäisvettä, limuja tai mehuja vaan vettä.

Karsi sokeri ja vehnäjauho ruokavaliosta, varo piilosokeria!

Vaikka varsinaisesti karkkia ja kakkuja ei tulisikaan syötyä kannattaa kiinnittää huomiota piilosokerin saantiin. Aika monessa ruoka-aineessa sitä nimittäin on ja yllättävän paljon! Runsaasti piilosokeria löytyy muun muassa näistä ruoka-aineista:

ketsuppi, sinappi, maustesekoitukset, maustekurkut, maustetut jogurtit ja rahkat, salaatinkastikkeet, myslit ja murot, limut ja mehut. Myös useisiin kaupan valmiisiin smoothie-juomiin on lisätty sokeria, tai käytetty mehutiivisteitä, lisäksi useisssa proteiini- ja energiapatukoissa on yhtä paljon sokeria kuin normaaleissa suklaapatukoissa.

Kiinnitä huomiota kasvisten saantiin ja ateriarytmiin

Lisää ruokavalioon kasviksia. Hei tämään neuvon jokainen tietää, eikö? Kiinnitä  huomiota myös ateriarytmiin. Liian pitkät aterioiden välit sekä liian pienet tai yksipuoliset annokset aiheuttavat helposti myös jumia ja vatsanväänteitä ja turvotusta. Jos et syö riittävästi tai pidät liian pitkiä aikoja ruoka-aikojen välillä mieliteot todellakin ottavat valtaansa ennen pitkää ja huomaat syöväsi enemmän ja enemmän.

Olen tässä vuosien saatossa alkanut enemmän ja enemmän liputtamaan sen puolesta, että pidä huolta suolistosi kunnosta! Jos suolisto ei toimi oikein eivät ruoka-aineet myöskään imeydy, olo on vetämätön, väsynyt ja nuutunut. Vatsa oireilee ja sitä kautta myös muukin kroppa. Lisää aiheesta.

Kannaattaa ehdottomasti myös opetalla syömään kunnon aamiainen. Jos tuntuu että puurot tai rahkat eivät uppoa heti aamutuimaan kokeile smoothieta. Vinkkejä esimerkiksi täällä. Smoothien voi valmistaa jo edellisenä iltana.

Ylipäätään omaa oloa kannattaa kuunnella, aiheuttavatko jotkin terveellisetkin ruoka-aineet sinulle turvotusta, kuten pavut, sipuli tai paprika? FODMAP-ruokavaliosta tietoa täällä.

Hetkellistä turvotusta voi buustata myös chilillä, inkiväärillä ja ananaksella, jotka poistavat myös tehokkaasti turvotusta.

Vatsan oireiluun ja turvotukseen voi liikunnan ohella auttaa myös ihan pelkkä venyttely.

Kun vatsaan saa vähän liikettä voi suolisto aktivoitua ja helpottaa oloa. Täällä Ilta-Sanomien artikkelissa on hyviä täsmä venyttelyliikkeitä, joista on apua vatsan turvottelulle.

Nuku riittävästi

Stressi ja liian vähäinen nukkuminen vaikeuttaa tutkitusti painonhallintaa. Joten huolehdi, että nukut riittävästi. Väsyneenä ei toimi mieli saati kroppa.

Terveelliset Herkut

Yksi vastaus artikkeliin “Aineenvaihdunta käyntiin!”

  1. No jaa. Kyllä mulla ainakin päinvastoin laittoi joulun syöpöttelyt aineenvaihdunnan käyntiin. 😀 Sitä ei kannata pilata kitudieetillä heti tammikuussa, vaan pitää yllä hyvällä, säännöllisellä ruokavaliolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta