Aamupalat x9

Aamupala, tuo päivän tärkein ateria? Muistelen että oon aina syönyt kunnon aamupalan, tämä tapa on tullut kyllä ihan sieltä lapsuudesta asti. Mun ymmärrykseen ei vain mene ne ihmiset jotka ei pysty syömään aamulla mitään, kun itse suorastaan kiipeilisin seinällä ilman ruokaa. Mun päivä tai kroppa ei vain käynnisty ilman ravitsevaa aamiaista ja koko päivän ateriarytmi lähtee siitä ikäänkuin käyntiin. Lounaaseen mennessä on jo nälkä, mutta voin kuvitella mitä se olisi ilman aamiaista, tuskin kovin järkeviä valintoja? Viikolla mun aamiainen menee aika kiireessä, mutta silti se tulee syötyä. Viikonloppuisin pöytään tulee sitten katettua monipuolisemmin muutakin syötävää ja nää on ihan parhaita hetkiä, hyvin nukutun yön jälkeen aamiainen pitkän kaavan mukaan ilman mitään kiirettä.

Vaikka viikolla aamiainen menee aika vauhdilla pyrin aina koostamaan sen siten, että heti tunnin päästä aamiaisesta ei olisi jo kiljuva nälkä.

Ennen mitään ruokailuja juon aina lähes litran vettä, tää starttaa aineenvaihdunnan. Aamiaiseksi tulee syötyä useimmiten puuroa, rahkaa, smoothie, tuorepuuroa, kauraleipää, joskus jopa munakas lisukkeilla ja kylkeen aina kupillinen kahvia ja vitamiinit päälle.

Tässä hieman kuvakoostetta mun perus aamiaisesta. Ja näitä kuvia kun katsoo niin vois varmaan luulla, että mun suonissakin virtaa jo mangosose?! 😀 Ja onneks kauppoihin on tulleet jo ensimmäiset (ulkomaiset tosin) mansikat, koska tää mansikkahullu on ihan onnessaan kun saa syödä tuoreita mansikoita! Kuvien perusteella voi myös todeta, että myös minä kuulun siihen enemmistöön suomalaisia jotka tykkää syödä paljon puuroa. Ihan pelkkä puuro ei kuitenkaan pidä mulla nälkää, vaan se vaatii myös jotain muuta.

Mikä on sun lemppari aamiainen?

Tässä mun aamiainen kun olin kylässä äidin luona; jättilautasellinen puuroa, jossa seassa chiansiemeniä. Pinnalla mansikoita, raejuustoa sekä mangososetta.
Sama kuin edellinen, mutta päällä lakkoja ja raejuustoa 🙂
Rahkaa, mangososetta, pakastemustikoita ja itsetehtyä mysliä
kauraleipää jossa päällä kalkkunaleiketteä,avokadoa, raejuustoa, kurkkua ja tomaattia, sekä smoothie
Puuroa lisukkeilla (puuron sekaan laitan usein jotain siemeniä), sekä smoothie

 

Lusikoitava smoothie jossa seassa mm. hamppua ja kookoslastuja
Puuroa ja marjoja, puuron sekaan vatkattu kananmuna sekä kookosöljyä
Lusikoitava smoothie, jossa pinnalla kvinoamuroja, tämän lisäksi meni kahvia ja kauraleipää
Rahkaa, marjoja, mangososetta, itsetehtyä mysliä sekä kauraleipää
Terveelliset Herkut

5 vastausta artikkeliin “Aamupalat x9”

  1. Ajattelin omille muuttaessa, että nyt voin aamuvirkkuna alkaa tekemään kaikkia spessuaamupaloja… En ole kertaakaan tehnyt muuta kun puuroa :DDD. Toki varioin niitä joka aamu, eri hedelmät, marjat, valkuainen/protskujauhe ja pähkinävoi. Suosikki on kuitenkin kaurapuuro keitettynä kahviin ja mantelimaitoon, sekaan puolikas muussattu banaani ja valkuaisia. Päälle sitten kanelia, kardemummaa, banaania, mustikoita ja pähkinävoita. Nam! Puurokakut myös ihan ykkösiä! https://stepsonacircle.blogspot.fi/2018/02/puurokakku-testaa-heti.html

    • Kahviin ja mantelimaitoon keitetty puuro? hei tätä täytyy kyllä itsekin testata, kuulostaa tosi hyvälle lisukkeineen! 🙂

  2. Mä oon aamuisin niin pihalla, etten kykene kun kahvinkeittoon ja vedenjuontiin. Mulle ei muutenkaan aamuisin maistu mikään ja jos syön aamulla niin vatsa temppuilee sinne lounaaseen saakka enkä jaksa jatkuvasti ravata työpäivän aikana vessassa. On siellä parempaakin tekemistä kuin paskantaa 😂 Kaurapuuro saa aikaan infrenaalisen ummetuksen eli se on täysin nou nou (riisi- ja mannapuuro toimii, mutta aamupalalla ei huvita). Kuin myös smoothiekoneen huudatus keskellä aamua kun lapset ja ukko nukkuu. Smoothien tekemisestä tulee myös aina hirveä sotku. Ei. Edellisiltana väkerretty smoothie maistuu oudolta. Vaan tuore siis kelpaa. Ainoa mitä vois kuvitella olisi leivän syönti puoliväkisin, mutta tässä tulee laiskuus vastaan. Pitäis paahtaa, odottaa, voidella, etsiä jääkaapista päällysteitä.. Kauhea vaiva joka aiheuttaa kirjaimellisesti paskamyrskyn töissä 😎
    Siispä olen tullut siihen tulokseen, että syön vasta lounaalla kun vatsa on tasoittunut ja mulla on laukussa hätävarahedelmä jos tuleekin nälkä ennen safkista. Safikselle liidän yleensä jo klo. 10.30-11 joten pahempia energiavajeita ei siinä ehdi tulla.
    Tähän olen tottunut eikä se aiheuta mitään ns. retkahduksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta