Kakut TOP5

Näin valmistujaisviikonlopun kynnyksellä sitä varmasti vielä monessa kodissa mietitään mitä kaikkea tarjottavaa pöydässä voisi olla vieraiden varalle. Täytekakkua, voileipäkakkua löytynee useimmista tarjoilupöydistä sekä keksejä ja muita makeita leivonnaisia. Tänä päivänä gluteenittomuus tarjoiluissa tuntuu olevan kohta lähes yhtä yleinen kysymys kuin aikoinaan laktoosittomuus. Tarjoiluista vastaava joutuu usein myös miettimään muita ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä aiheuttavia ruoka-aineita ja totta kai tuona päivänä haluaisi että jokaiselle vieraalle löytyy pöydästä jotain herkullista syötävää.

Raaka-kakkubuumi taisi olla kuumimmillaan jokunen vuosi sitten mutta tätä varsin yksinkertaista ja helppoa herkkua ei kannata unohtaa. Haluan nostaa tässä esiin myös raaka-kakkureseptejä. Raakakakku on tosin paljon täyttävämpää kuin se perinteinen täytekakku joten sitä ei myöskään mene yhtä paljoa vierasta kohden. Kakut valmistuvat varsin nopeasti, ja koska niitä ei kypsennetä voi siitä valmistuksen yhteydessä vielä hyvin tarkistaa makuja (toki maut syvenevät kun kakku valmistetaan etukäteen mielellään ainakin vuorokautta ennen. Kakun voi myös valmistaa ja pakastaa ja ottaa sulamaan n. puolta vuorokautta ennen).

Lisäksi pari herkullista gluteenitonta kakkureseptiä ilman valkoista sokeria.

Snickers Popcorn raakakakku

Uunissa paistettu gluteeniton omena-”juustokakku”

Gluteeniton täytekakku ilman valkoista sokeria

Tämän täytekakun valmistin viime vuonna pojan 4-vuotis syntymäpäiville ja se onnistui erittäin hyvin. Kakun koristelut voi toki päivittää juhlasankarille sopivammaksi, mutta ota talteen kakkuresepti!

jos etsit terveellisempää täytekakkupohjaa jossa ei ole käytetty lainkaan valkoista sokeria tai vehnäjauhoja, kurkkaa tänne!

Apple Pie, suussa sulava omenaraakakakku

20150619_124130

Suklainen kahvikakku

Haluan nostaa kolmantena tämän suklaisen kahvikakun joka ei varsinaisesti täytä ns. oikeiden raakakakkujen kriteerejä, jotka ovat että raaka-aineina ei käytetä mitään kypsennettyä eikä maitotuotteita. Tässä kakussa on seassa itse tehtyä mysliä sekä hieman luonnonjogurttia joka tekee lopputuloksesta ihanan kermaisen ja raikkaan. (En suosittele myöskään pakastamaan tätä kakkua) mutta jos haluat kokeilla jotain herkullista hyvää, gluteenitonta ja sokeritonta kakku jota ei tarvitse valmistaa uunissa suosittelen lämpimästi tätä.

Terveelliset Herkut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta