Suklainen kahvikakku (gluteeniton, sokeriton)

20150628_123838

20150628_123851

Aika moni taitaa pörrätä jo kesälomilla? Mitä muuten kuuluu sun kesäsuunnitelmiin vai tykkäätkö mennä sen kummemmin suunnittelematta kelien ja fiiliksen mukaan? Omat kesälomani ovat vielä edessäpäin ja ajatuksena on kiertää hieman sukulaiten ja tuttavien luona kotisuomessa, sekä lisäksi suunnitelmissa on lyhyempi reissu Ranskaan, Nizzaan. Uutiset Istanbulista tosin mietittyvät sillä iskuja lentokentille ja varsinkin kesän rantalomakohtaisiin on ennustettu, mutta toivon todellakin että terroristit saataisiin pidettyä kurissa ja nämä tämäntyyppiset uutiset loppuisivat!

Kesällä ei ainakaan itselläni tee mieli tarjota vieraille mitään kovin raskasta ja kaivelinkin kovalevyltä tämän herkullisen suklaisen kahvikakkureseptin jota olen säästellyt tätä hetkeä varten. Toimii varmasti kesävieraille! Kakun voi hyvin valmistaa jo edellisenä päivänä jääkaappiin, sillä maut tulevat paremmin esiin kun se on saanut hetken levähtää.

Kyseessä ei ole raakakakku, sillä täytteessä on kookoskerman lisäksi luonnonjogurttia. Pohja sen sijaan on valmistettu tästä aivan superihanasta gluteenittomasta myslistä, jota kannattaakin tehdä kerralla isompi satsi ja säilöä tiiviiseen kannellisiin astiaan. Tämä mysli maistuu kyllä herkulta marjojen, rahkan ja jogurtin kera.

Suklaakahvikakku

Pohja

  • 2 dl gluteenitonta herkku mysliä (ohje täällä) suosittelen laittamaan myslin sekaan hieman rusinoita tuomaan makeutta
  • 3-4 tl sulatettua kookosöljyä
  • 0,5 tl ceylonkanelia

Täyte

  • 2,5 dl kookoskermaa (säilytä kookosmaitoa/kermaa jääkaapissa ja käytä siitä vain jähmettynyt osa)
  • 1 dl kreikkalaista jogurttia (jos käytät ohuempaa luonnonjogurttia käytä vain 0,5 dl)
  • 4 rkl raakakaakaojauhetta
  • 3-4 tl hunajaa (tai muuta makeutusta,esim. koivusokeri, erytritroli, vaahterasiirappi, kookossokeri)
  • 0,5 tl laadukasta luomu kahvijauhetta

Pinnalle: Kaakaonibsejä (kaakaopavuista murskattua rouhetta)

Valmista mysli ja sekoita siihen sulatettu kookosöljy sekä kaneli. Painele täyte 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle ja nosta hetkeksi kylmään, että kookosöljy jähmettyy ja pohja pysyy kasassa.

Valmista täyte sekoittamalla ainekset ja kaada se pohjan päälle. Nosta kakku pakastimeen jähmettymään pariksi tunniksi. Jos valmistat kakun jo edellisenä päivänä nosta se pakastimesta jääkaappiin parin tunnin jälkeen, jotta kakku ei ehdi jäätyä täysin.

 

20150628_124425

20150628_124458

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Herkullinen jälkiruoka, luonnon omista

20160220_11223320160220_112243Katsokaa mitä värejä! Hedelmäosastolla on tällä hetkellä varsinainen ilotulitus sillä kauden hedelmät mangot, annoonat, kiivit, papaijat jne. ovat parhaimmillaan. Kokosin hedelmistä maistuvan välipalan leikkaamalla niitä eri muotoisiksi ja kokoisiksi paloiksi, tämä on myös oiva tapa saada lapsi mukaan maistelemaan uudempiakin makuja. Hedelmät ovat ihanan raikkaita sellaisenaan, mutta niiden ohella laitoin tarjolle maapähkinävoita* kaakaonibseillä**, joihin esimerkiksi banaaninpaloja on kiva dippailla pikku haarukalla.

Tykästyin kovasti annoonaan joka on tuollainen tomaattia hieman suurempi vihreäkuorinen hedelmä, kuorittuna näet sen alla olevassa kuvassa oikeassa yläreunassa. Hyvin vaalea hieman päärynän tapainen hedelmänliha on erittäin makea ja maultaan sen voisi sanoa muistuttavan vadelmaa, mansikkaa, banaania, päärynää ja ehkä jopa hieman meloniakin. Annoonan sanotaan olevan maailman makein hedelmä. Sisällä annoonassa on suuret mustat siemenet, jotka lähtevät hyvin helposti rapstuttamalla. Annoonat tuodaan Suomeen hieman raakoina, mutta ne kypsyvät nopeasti huoneenlämmössä jopa vuorokaudessa, annoonat tuottavat myös runsaasti etyleeniä, joten ne kannattaa pitää erillään muista hedelmistä.

Papaija on miedon makea hedelmä, mutta pidän siitä yhdessä paljon makeamman mangon kera. Papaija edistää ruoansulatusta sillä se sisältää runsaasti kuitua, papaija kuoritaan ja sisällä olevat siemenet poistetaan. Hedelmäosastolla oli myös erittäin edulliseen hintaan pieniä baby vesimeloneita ja näiden lisäksi lautasella on omenaa ja banaania.

*Maapähkinävoita voi valmistaa myös itse paahtamalla maapähkinät ensin uunissa ja tämän jälkeen sekoittamalla ne blenderissä sileäksi tahnaksi. Kaupoissa on myös myynnissä useilla eri merkeillä hyviä maapähkinävoilevitteitä jotka eivät sisällä sokereita, suolaa tai öljyjä.

** Kaakaonibsit ovat kaakaopavuista murskattua rouhetta ja niitä voi syödä sellaisenaan tai tuomaan rakennetta ja makua esimerkiksi puuroihin tai leivonnaisiin.

20160220_112222(Lähde: Satokausikalenteri)