Hasselpähkinä-tahiniraakasuklaavanukas (vegaani)

20161119_13091420161119_130857

Hyvää sunnuntaita, se on ensimmäinen adventtisunnuntai ja joulun odotus voidaan kai sanoa virallisesti alkaneeksi. Tänään meinasin viritellä ikkunoihin parit joulutähdet ja jouluvaloja tuomaan valoa pimeneviin iltoihin (ja päiviin). Jos jokin raaka-aine pitäisi nimetä jouluisaksi niin kukaan tuskin voi kieltää etteikö suklaa olisi ehdottomasti yksi ehdoton ennakkosuosikki tähän sarjaan?! Lupaankin laittaa jakoon tästä eteenpäin paljon jouluisia terveellisiä herkkuja joilla voi helposti virittäytyä jo tulevan joulun tunnelmiin.

Onko teillä muuten vielä joulukalenteria? Sain omani Lakrids by Johan Bülowilta ja se on ehkä tyylikkäin joulukalenteri ever!

Tämänpäiväinen suklaavanukas sopii todella hyvin vaikka näin sunnuntain kunniaksi hyvän lounaan jälkeiseksi jälkiruoaksi, miksei myös vaikka jouluaterian päättäväksi makeaksi suupalaksi. Tää oli ainakin lapsen suuri suosikki ja tämä kertoo sitä että ankarinkin raadin jäsen on voitettu puolelle ainakin tämän reseptin suhteen! Vispautuva kaurakerma oli itsellä jäänyt jostain syystä testaamatta ja tämä olikin ehdottomasti sellainen raaka-aine jota tulee varmasti käytettyä jatkossakin resepteissä joissa tarvitaan vispattua kermaa, toimi erittäin hyvin ja maku oli hyvä. Tämä oheinen resepti toimii muuten erinomaisesti myös kakkujen ja kääretorttujen täytteenä!

Hassel-tahini-raakasuklaavanukas

  • 1 prk GoGreen vispautuvaa kaurakermaa
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl kookossokeria (tai muuta makeutusta, esim. hunaja, vaahterasiirappi, raaka agave, taatelit, erytrotoli tms)
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 2 rkl keitettyä kahvia
  • 1-2 rkl tahinia
  • n. 1 dl hasselpähkinöitä

Vispaa kaurakerma kuohkeaksi vaahdoksi, lisää sekaan makeutus, kaakao, vaniljajauhe kahvi sekä tahini ja vispaa tasaiseksi vaahdoksi. Lisää sekaan lopuksi hasselpähkinät. Laita vanukas valmiiksi annosmaljoihin ja nosta se hetkeksi jääkaappiin jotta maut ehtivät tasaantua.

20161119_130949

20161120_104201
Joulukanteri saatu blogin kautta Johan Bülowilta.

 

Hemmottele isää: Rommisuklaa-appelsiinivalkosuklaa raakakakulla

20160923_14001320160923_135947

Tulevana viikonloppuna on kaikkien isien päivä! Sen kaupallisen puolen sijaan toivoisi sinä päivänä jokaiselle isälle runsaasti rentoa vapaa-aikaa, hyvää ruokaa, yhdessäoloa ja pitkät yöunet! Ovat he taatusti sen ansainneet. Voisi kuvitella, että itse askarrellut kortit ja lahjat ovat niitä kaikista rakkaimpia lahjoja jokaiselle isälle, koska näin ne ovat ainakin monille äideille!

Ja sen kunniaksi haluan laittaa jakoon varmasti monen myös miehen makuun sopivan raakakakkureseptin joka on tehty aikuiseen makuun. Rommin voi toki jättää pois tai laittaa tilalle esimerkiksi tuoretta piparminttua / -uutetta.

Oikein hyvää isänpäivää kaikki isät <3 ja rakkaat ajatukset omalle isälle sinne pilven reunalle!

Rommisuklaa-appelsiinivalkosuklaa raakakakku

Pohja:

  • 1 dl parapähkinöitä
  • 1 dl hassenpähkinöitä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 3-4 medjoultaatelia (poista siemenet)

Rommisuklaa kerros:

  • 2 dl raakakaakaomassaa (esim. Foodin, joka on valmiiksi kookossokerilla makeutettua) / tai 4-5 rkl raakakaakaojauhetta sekä 2-3 rkl kookossokeria tai muuta makeutusta
  • 3 dl yön yli liotettuja cashew-pähkinöitä
  • 2 dl kookoskermaa / kookosmaitoa, säilytä jääkaapissa ja käytä vain jähmettynyt osa
  • 1 avokado
  • 2-3 rkl konjakkia/rommia
  • 2-3 taatelia

Appelsiini-valkosuklaa kerros

  • 2 rkl appelsiinin kuorta raastettuna
  • 1,5 dl appelsiinin mehua
  • 2 dl kookoskermaa
  • 1 tl vanijajauhetta
  • 1 dl raakakaakaovoita

Valmista pohja sekoittamalla kaikki ainekset hienoksi tehosekoittimessa. Painele seos tiiviisti 18 cm irtopohjavuoan pohjalle, käytä alla leivinpaperia jotta kakkua on helpompi siirrellä. Valmista appelsiini-valkosuklaatäyte: Kaada kookoskerma tehosekoittimeen ja lisää sekaan raastettu appelsiinin kuori ja puristettu appelsiinin mehu, lisää vaniljajauhe ja tarvittaessa makeutusta. Sulata lopuksi kaakaovoi hennossa vesihauteessa juoksevaksi ja kaada se erissä ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada appelsiini-valkosuklaatäyte pohjan päälle, tasoita ja nosta kakku noin reiluksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään. Valmista tämän jälkeen rommisuklaatäyte .

Valmista rommisuklaatäyte sulattamalla kaakaomassa hennossa vesihauteessa, sekoita kaikki rommisuklaatäytteen ainekset tehosekoittimessa, maista ja lisää tarvittaessa taateleita/kaakaota täyteläisen makean maun takaamiseksi. Huom. maut korostuvat vielä hieman kun kakku saa hetken levätä ennen tarjoilua.

Kaada täyte tämän jälkeen appelsiini-valkosuklaatäytteen päälle ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa vielä muutama tunti tai yön yli ennen tarjoilua.

Kakun pinnalla on sulatettua kookossokerilla makeutettua kaakaomassaa sekä appelsiinin ja viikunan viipaleita.

20160923_14003520160923_140026