Eroon sokerikoukusta

20160604_121017

Hei ihanat, on aika nostaa tämä edelleen ajankohtainen aihe arkistoista, nimittäin sokerikoukku. Aikalailla vuosi sitten kerroin Iltalehden haastattelussa vaihtoehtoisista makeuttajista, eritoten vaahterasiirapista ja olen edelleen samaa mieltä että vaihtoehtoiset luontaiset makeuttajat toimivat paremmin kuin puhdas valkoinen sokeri. Ei hillittömiä sokeripiikkejä ja makeanhimoa vaan luontaista makeutta. Tähän liittyen haluan nostaa vanhemmasta postauksestani ajatuksia sokerikoukusta. Miten päästä eroon sokerikoukusta artikkeliin pääset tästä.

Olen sitä mieltä että jos syöt jatkuvasti runsaasti sokeria sisältäviä ruoka-aineita on hyvin vaikeaa lähteä yhtäkkiä korvaamaan kaikkea sitä luontaisilla makeuttajilla. Tässä yhteydessä sokerikoukusta kannattaa ihan ensiksi hankkiutua eroon. Helppoa se ei ole, mutta tämän jälkeen myös luontaiset makeuttajat maistuvat paremmilta, tosin luontaisillakaan makeuttajilla tarvitse lähteä liioittelemaan, vaan vähemmän on enemmän. Täältä sen sijaan löydät artikkelini hyvistä luonnollisista makeuttajista sokerin tilalle.

Tässä hyviä käytännönvinkkejä mitä itse olen omalla kohdallani todennut hyviksi keinoiksi.

Kuva: Petteri Kivimäki

Kuinka päästä eroon sokerista

  1. Älä osta tai säilytä kaapeissa mitään karkkeja, keksejä tai sokerisia tuotteita joihin voi helposti tarttua hädän hetkellä
  2. Syö monipuolisesti puhdasta ruokaa, riittävästi proteiinia, pidä kiinni säännöllisestä ruokarytmistä sillä nälkäisenä repsahdat todennäköisesti helpommin
  3. Huolehdi että juot riittävästi vettä usein näläntunne on merkki kehon nestehukasta
  4. Älä käytä mitään sokerittomia light-tuotteita, ne paitsi sisältävät aspartaamia myös ylläpitävät kehossasi makeannälkää!
  5. Tarkista myös muut ostoksesi, sokeria on piilotettu moniin eri ruoka-aineisiin muroista, mehuihin, salaatinkastikkeista, sinappiin ja puuroihin.
  6. Voit herkutella myös ilman sokeria ks. vinkkejä reseptit-välilehdeltä, myös maukkaat hedelmät ja marjat maistuvat paljon paremmilta kun elimistösi on ”puhdas” valkoisesta sokerista
  7. esim. ceylon-kaneli auttaa hillitsemään makeannälkää, kokeile sekoittaa sitä osaksi vaikkapa smoothieta
  8. Mieti syy, miksi haluat olla ilman sokeria, mikä motivoi sinua? laihdutus, terveellisemmät elämäntavat, rahan säästö jne?
  9. Käytätkö sokeria että saat tukahdettua sillä nopeasti jotain muita ikäviä tunteita, kuten ikävää, surua, stressiä, kiirettä. Antaako se lohtua, seuraa vai mitä tunteita saatat yhdistää sokerin syömiseen?
  10. Omalla kohdallani ainakin väsymys on yksi laukaiseva tekijä makeanhimolle, keho kaipaa väsyneenä nopeaa energiapiikkiä, valitettavasti se piikki on varsin lyhyt ja lasku sitäkin jyrkempi. Pyri nukkumaan hyvin, aina se ei ole mahdollista, kuten lapsiperheissä. Jos makeanhimo on ylitsepääsemätön pyri korvaamaan se paremmalla vaihtoehdolla kuten taateleilla, raakasuklaalla, hedelmillä.
  11. Yleensä pahin mieliteko kestää noin 15 minuuttia, tunnista heikko hetki ja odota 15 minuuttia, katso miten himo laantuu.
  12. Pyri eroon ajatuksesta että mietit koko ajan mitä herkkuja voisit syödä seuraavaksi.
  13. Mistä muualta voisit saada kehon tuottamaan samoja endorfiinejä mitä sokerista saat? Liikunnasta, kokeile. Liikunnan jälkeen harvemmin tekee mieli mitään makeaa.
Kuva: Petteri Kivimäki

Tallenna

Irti makeanhimosta – chocolate nanabowl (sokeriton, vegaani)

20161227_104524

20161227_104434

Joulusta on jo kolme viikkoa, joten ei liene yhtään liian aikaista kaivaa esille tämän vuoden ensimmäistä suklaareseptiä?! 😀 Tämä versio on tosin terveellinen versio jolla voi herkutella kevyesti vaikka näin perjantain kunniaksi.

Raakasuklaa/raakakaakaojauhe on siis aivan eri juttu kuin tavalliset kaakaojauheet, saati tummat leivontakaakaot. Raakakaakao on sataprosenttisesti jauhettu kaakaopavuista – ilman kuumentamista, jolloin sen kaikki hyvät ravinteet ovat vielä tallella ja täten elimistömme hyväksikäytettävissä. Raakakaakaoon ei ole myöskään lisätty mitään sokereita, saati säilöntä- tai lisäaineita, aromeista puhumattakaan. Raakakaakao sisältää runsaasti antioksidantteja ja flavonoideja. Raakakaakao myös piristää ja se luo samankaltaisia hyvänolontunteita avoissamme kuin esimerkiksi liikuntasuorituksen jälkeiset endorfiiniryöpyt tai ihastumisen aiheuttamat hyvänolon tunteet. Monta hyvää syytä siis nauttia raakakaakaota.

Ja tässä herkussa raakakaako on makeutettu jäisillä banaaneilla. Miksi ihmeessä jäisillä? No ei ole välttämätöntä, mutta ne tuovat lopputulokseen kivaa jähmeistä koostumusta, kuin siemailisi herkullista suklaapirtelöä. Jos joskus tulin vältelleeksi banaania ihan turhaan (lue lisää täältä) sitä samaa ei voi sanoa enää tänä päivänä. Banaani on kyllä hieno luonnonluoma helposti mukana kulkeva ”välipalapatukka” valmiiksi pakattuna.

Tämän suklaapirtelön halusin maustaa vielä mintulla, koska en tiedä. Ehkä elimistöni vain tällä hetkellä kaipaa tolkuttomasti minttua, sillä huomaamattamani olen sotkenut sitä tämän tästä smoothien ja salaatin joukkoon, sekä vedellyt sitä sellaisenaan 😀 Minttua on aikojen saatossa käytetty paljon myös lääkinnällisenä yrittinä. Minttu vähentää vatsahappoja ja rauhoittaa ja rentouttaa ärtynyttä vatsaa, se myös auttaa ravintoaineita imeytymään paremmin ja lisäksi sillä on tulehdusta estävä vaikutus.

Chocolate nana-bowl

  • 1 jäinen banaani (kuori ja paloittele banaani ja laita se hetkeksi pakastimeen)
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 dl esim. Alpron kookos-mantelijuomaa (tai muuta kasvismaitovalmistetta)
  • 1 dl tuoretta minttua
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • (pinnalle 1 rkl hennossa vesihauteessa sulatettua raakasuklaamassaa esim. Foodin)

Kuori ja paloittele banaani, pakasta palaset hetkeksi jotta niistä tulee jähmeitä. Sekoita ainekset blenderissä ja kaada smoothien pinnalle halutessasi raakakaakaomassasta sulatettua kastiketta. Nauti heti.

Lue lisää aiheesta:

Sokerikoukku

Miten päästä eroon sokerikoukusta

Luonnolliset makeuttajat sokerin tilalle

 

20161227_104505

20161227_104534

Tallenna