Vähennä lihansyöntiä / Nyhtökaurakastike lounaaksi

Ootko sä tutustunut vielä nyhtökauraan tai härkikseen ruoanlaitossa? Kasvisten syönnilä on paitsi myönteisiä vaikutuksia elimistöllemme, mutta se rasittaa vähemmän myös ympäristöämme. Suomalaisten lihankulutus on kasvanut yli 20 prosenttia 2000-luvulla ja koko Suomen peltoalasta yli 70 prosenttia on lihatuotannon käytössä rehupeltoina ja laitumina. Kasviksilla ja uusilla kasvisperäisillä proteiinilähteillä on pienemmät ympäristövaikutukset ja niitä olisi hyvä lisätä enemmän ruokavalioomme.

WWF:n julkaisi vasta ensimmäistä kertaa Suomessa lihaoppaan, jossa arvioidaan eri lihojen ympäristövaikutuksia. Oppaalla halutaan muistuttaa että päivittäisillä valinnoillamme on vaikutusta ilmastonmuutokseen, Itämeren ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Lihaoppaassa eri lihat on merkitty punaisella (vältä), keltaisella (harkiten) ja vihreällä (suosi kohtuudella).

Suurten ympäristövaikutusten vuoksi ”vältä”-kategoriassa on useita tuontituotteita, kuten brasilialainen ja thaimaalainen broileri sekä eteläamerikkalainen nauta. Myös osa suomalaisesta sian- ja broilerinlihasta saa ”vältä”- merkinnän, sillä kotimaisessa tuotannossa useiden sikojen ja broilereiden rehuissa käytetään soijaa, jonka vastuullisuudesta ei ole takeita.

Keltaisen ”harkitse”-merkinnän saaneilla tuotteilla on punaisia pienemmät, mutta silti merkittävät kielteiset ympäristövaikutukset.

Vihreä ”kohtuudella”-merkintä kertoo, mitkä lihatuotteista ovat ympäristön kannalta parempia valintoja .”Ruokavalion ympäristövaikutuksia voi vähentää vaihtamalla kulutustaan WWF:n Lihaoppaan punaisella merkityistä lihoista vihreällä merkittyihin vaihtoehtoihin. Ympäristön näkökulmasta tämä ei yksinään riitä. Lihan kokonaiskulutusta on pakko myös vähentää”, Stella Höynälänmaa toteaa.

Oppaan ”suosi”-kategoriasta selviää, että esimerkiksi soijatuotteilla ja uudemmilla tuttavuuksilla, kuten Härkiksellä ja Nyhtökauralla, on lihoihin verrattuna pienet ympäristövaikutukset. Ympäristön kannalta selkeästi merkittävin teko on vaihtaa osa lihasta kasviksiin ja kestävästi pyydettyyn kalaan. Lihaoppaaseen voit tutustua osoiteessa https://wwf.fi/lihaopas/

Nyhtökaura on härkiksen tapaan valmiste jota voidaan käyttää heti, lämmittää se toki kannattaa jollain tapaa. Nämä suositut valmisteet on itseasiassa hyvin samankaltaisia koostumukseltaan kuin maultaankin vaikka nyhtökaura on valmistettu kaurasta kun taas härkiksen pääraaka-aine on härkäpavut. Molempia tuotteita voi käyttää jauhelihan tapaan keittoihin, vuokiin, kastikkeisiin jne. Tässä mun nyhtökaurakastikkeen ohje:

  • 1 rs nyhtökauraa
  • n 400g paseerattua tomaattia
  • 1 dl kaurafraichea
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • kuivattua timjamia
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 sipuli
  • tilkka öljyä paistamiseen.

Kuullota pieneksi pilkotut sipulit öljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan nyhtökaura ja tomaattisose sekä mausteet. Keitä hetki (n. 10-15 minuuttia) ja lisää lopuksi kaurakerma. Tarjoile esim. riisin ja salaatin kera.

 

Tallenna

Karkinkorvikkeet / superarvonta!!

20160224_123906
Kaupallinen yhteistyö: NU3

Olen saanut teiltä lukijoilta toiveita joissa esittelisin hyviä karkin korvikkeita niihin hetkeen kun tekee mieli jotain naposteltavaa ja tässäpä niitä tulee! Lopussa muuten huippuarvonta joten käyhän osallistumassa!

Mulperimarjat

Ovat aivan ihania rapeita, mutta sisältä pehmoisia. Maku on hieman jopa toffeinen ja toisaalta taas muistuttaa hieman rusinaa. Mulperit ovat todella herkullisia sellaisenaan ja ne toimivat toki myös myslin seassa, vaikkapa rahkan kera, lisäksi käytän mulpereita myös raakakakuissa tuomaan makua ja rakennetta esimerkiksi pohjaan.

20160224_123601Goji-marjat

Ensimmäisiä kertoja maistellessani goji-marjoja en pitänyt niistä lainkaan. Niiden makua on oikeastaan vaikea verrata mihinkään toiseen, maku on aika mieto, koostumus jopa hieman sitkeä, maussa vivahdus ehkä rusinaa? Joku outo koukutus niissä kuitenkin on, sillä tykkään laittaa goji-marjoja itsetehdyn myslin sekaan, toimivat siinä aivan älyttömän hyvin! Rakas 2,5-vuotias poikani sen sijaan poimii myslin seasta pelkät goji-marjat sillä ne ovat hänen suurta herkkuaan. Kokeile ja rohkaisen kokeilemaan myös uudestaankin mikäli ensimmäinen kerta ei toiminut, näin kävi ainakin omalla kohdallani.

20160224_123637WP_20151017_018Do i need to say more – mpv eli maapähkinävoi.

Hyvä herkullinen maapähkinävoi on tehty siitä itsestään eli 100 prosenttisesti maapähkinöistä, seassa ei ole lisättyä sokeria saati muita aineita. Nu3:lta on juuri tullut valikoimiin maapähkinävoi, kokonaisessa KILON purkissa! Tämä ei ihan heti lopu kesken. Ja oikeasti  nam, maapähkinävoi on todella monikäyttöinen, käytän sitä osana monia reseptejä, toimii myös ihan sellaisenaan vaikka riisikakun päällä banaanin ja ceylonkanelin kera, tai siitä voi valmistaa myös näitä herkkuja raakasuklaan kera. Maapähkinävoi on aivan ihana dippi hedelmien kera. Vinkki: kokeile myös puuron päällä.

20160224_12383420160224_123843Aronia-marjat

Aronia-marjat ovat marjaisia, hieman jopa mustikalle maistuvia , pieniä tumman sinisiä miedon happamia marjoja jotka sopivat myöskin hyvin naposteluun.

20160224_123722Yacon-siirappi

Lisäksi haluan vinkata sinulle yhdestä minullekin uudesta makeuttajasta, kyseessä on luomu yacon-siirappi joka on maultaan hyvin lähellä perinteistä siirappia, seassa on vieno hedelmäinen maku joka on aivan ihastuttava. Yacon siirappi valmistetaan yacon-juuresta puristamalla siitä nektaria. Yacon-siirapilla on alkainen glykeeminen indeksi joten se ei aiheuta rajuja verensokerin heilahteluja sokerin tapaan. Aion käyttää ehdottomasti yhtenä vaihtoehtona makeuttamiseen jatkossa.

20160224_125055

Ja tässä todella hyvä alennus sekä arvonta sinulle rakas lukija <3

KAIKKI nu3-tuotteet -20% koodilla ”Terveelliset-nu3” osoitteessa www.nu3.fi. Tarjous on voimassa sunnuntaihin 6.3.2016 asti.

Tarjous on voimassa kaikille uusille asiakkaille, koodi on käytettävissä kerran per asiakas ja tilaus. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

 

LISÄKSI HUIPPUARVONTA Terveellisten herkkujen Facebook-sivuilla sekä OMA ARVONTA Instagramissa @Terveellisetherkut

ARVON OHEISEN TUOTEPALKINNON TYKÄNNEIDEN KESKEN

kisanu3

(tuotepaketti sisältää: nu3 mulperimarjoja, nu3 aronia-marjoja, nu3 goji-marjoja sekä nu3 maapähkinävoita)

20160224_124437